Tampereen keskustassa tapahtui eilen torstaina epätavallinen käsilaukkujen anastussarja. 1990-luvulla syntynyt mies vei väkivalloin käsilaukun kaikkiaan kolmelta iäkkäältä ihmiseltä. Tapauksen yhteydessä uhrit kaatuivat ja loukkasivat itsensä lievästi.
Poliisi tutkii tapahtumia kahtena ryöstönä ja yhtenä varkausrikoksena.
– Epäilty tekijä saatiin tuoreeltaan kiinni, kertoo tutkinnajohtaja, rikoskomisario Antti Uusipaikka.
Tapaus on erikoinen myös siksi, että ryöstöt tapahtuivat keskellä kirkasta päivää ja yksi niistä Tampereen pääpoliisiasemaa vastapäätä.
– Tekijä on ollut sokea, tyhmä tai täysin välipitämätön, Uusipaikka tiivistää.
Hän lisää, että päihteet usein liittyvät vahvasti tämänkaltaisiin tapauksiin.
Ryöstöistä epäilty on poliisin entuudestaan tuntema ulkopaikkakuntalainen mies. Tapaus ei liity Tampereella syksyllä suurta huomiota saaneeseen katuryöstöjen sarjaan.
Jos syyttäjä ja aikanaan oikeus katsovat, että tapaukset täyttävät ryöstörikoksen tunnusmerkit, voi tekijää odottaa ehdoton 7–12 kuukauden vankeusrangaistus.
Asiasta kertoi ensin Aamulehti.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.