– Olen erittäin surullinen, ettei Suomen räikeää ihmisoikeuskysymystä saatu vietyä eteenpäin, sanoo pääministeri Sanna Marinin (sd.) perjantaisesta saamelaiskäräjälain kariutumisesta Ykkösaamun haastattelussa.
Laki kaatui perjantaina eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Valiokunnan puheenjohtajan Johanna Ojala-Niemelän (sd.) mukaan aika loppui kesken. Valiokunta ratkaisi äänin 9-7, ettei mietintöä anneta.
Saamelaisten oikeuksien edistäminen on kuulunut Marinin hallitusohjelmaan. Marinin mukaan ei olisi pitänyt olla mitään estettä sille, että mietintöä ei tehty.
– Lakia valmisteltiin huolellisesti oikeusministeriössä yhdessä saamelaiskäräjien edustajan kanssa, ja laki oli myös saamelaiskäräjien hyväksymä.
Perustuslakivaliokunnassa hallituspuolueista SDP, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP olivat sillä kannalla, että mietintö olisi laadittu, keskusta vastusti.
Perjantain kokouksesta oli kuitenkin demarikansanedustajia poissa: varsinainen jäsen Tuula Väätänen sekä kumpikin SDP:n varajäsen Johannes Koskinen ja Merja Mäkisalo-Ropponen.
Poissaoloilla saattoi olla vaikutusta lopputulokseen, sillä SDP:n Väätäisen ja varajäsenten tilalla äänesti keskustan kansanedustaja Markus Lohi mietinnon kaatamisen puolesta.
Marin sanoo, ettei tiedä miksi Sdp:n kansanedustaja ja tämän varajäsen eivät olleet paikalla.
– Tämä kaatui keskustan kokoomuksen ja perussuomalaisten äänillä. Sosiaalidemokraatit olivat sen puolesta, että laki olisi viety läpi.
Hallitus vei lain eduskuntaan viime syksynä riitaisena.
– Keskusta vastusti, ja mielestäni myös jarrutti, Marin sanoo.
– Tein ratkaisun, että laki viedään eduskuntaan, jotta sali pääsisi ottamaan kantaa. Nyt näin ei käynyt koska perustuslakivaliokunta ei tätä saliin vienyt.
Marin: Tavallisuuteni kiinnostaa
Marin on kansainvälinen politiikan superjulkkis, hänellä on muun muassa miljoona seuraajaa Instagramissa.
Viime viikonloppuna Marin oli Münchenin turvallisuuskokouksen lavalla yhdessä EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin kanssa.
Hänestä on tehty juttuja kansainväliseen mediaan, muun muassa muotilehti Vogueen. Amerikkalaiset tv-kanavat CNN ja CBS ovat tehneet hänestä omat haastattelunsa alkuvuonna.
Marinin mukaan yksi syy hänen suosioonsa on se, että valtaa pitävät naiset ovat edelleen poikkeuksia.
– Se että on myös tavallinen, kiinnostaa, koska ihmiset pystyvät samaistumaan, Marin sanoo.
Marinin mukaan sosiaalinen media on luonnollinen osa nykyistä politiikan ympäristöä. Avustajat eivät pääministerin tilejä päivitä.
– Kyllä minä ihan itse sitä päivitän.
Sekaan mahtuu myös ”virallisten tahojen”, kuten valtioneuvoston ottamia kuvia tilaisuuksista ja työpäivistä.
Marin: Putinia pitää rangaista, Ukraina Eu:hun
Tänään on kulunut yksi vuosi ja yksi päivä Venäjän suurhyökkäyksen alkamisesta.
Marinin mukaan Ukrainasta voisi tulla Euroopan unionin jäsen, vaikka maa käy sotaa.
– Meidän pitää varmistaa, että Ukrainan tulevaisuudennäkymä on valoisa: Ukrainasta tulee EU:n jäsen, Ukrainasta tulee Naton jäsen.
Marinin viesti Putinille on se, että Venäjä tulee häviämään sodan. Sotarikoksista pitää tulla myös seuraus.
– Venäjä tappaa murhaa joka päivä Ukrainassa siviilejä, ihmisiä raiskataan, lapsia joukkosiirretään Venäjälle.
– Tämä on kaikki sellaista toimintaa josta pitää myös rangaista tekijöitä ja Venäjän johto, Putin, ei voi päästä kuin koira veräjästä, Marin sanoo Ykkösaamussa.
Toistaiseksi kenelläkään ei ole ollut keinoja lopettaa sotaa. Marin tiivisti viime lokakuussa Prahassa EU-johtajien epävirallisessa huippukokokuksessa, miten sodasta päästään.
– Sota loppuu, kun venäläiset lähtevät Ukrainasta, Marin vastasi kansainväliselle medialle.
Viesti on edelleen sama.
– En halua nähdä että Ukrainaan jäisi jäätynyt konflikti. Se ei siihen loppuisi. Tie kestävään rauhaan on että Venäjä lopettaa sotatoimet Ukrainassa, vasta sen jälkeen voimme hakea neuvotteluyhteyttä tai askelia rauhaan, Marin sanoo Ykkösaamussa.
”Marin ja SDP ovat kaksi eri asiaa”
Marin vieraili toukokuussa 2022 Kiovassa ja tammikuussa kiovalaislehti Kyiv Post nosti hänet niiden poliittisten johtajien listalle, jotka ovat auttaneet Kiovaa kohti sodan voittoa.
Muita mainittuja ovat esimerkiksi presidentit Joe Biden ja Emmanuel Macron, Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg, Britannian entinen pääministeri Boris Johnson ja nykyinen pääministeri Rishi Sunak sekä EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen.
Poliitkkojen lisäksi lehti on listannut myös julkkiksia kuten Angelina Jolien, Sean Pennin, Arnold Schwarzeneggerin ja David Beckhamin.
Kotimaassa Marinin johtaman SDP:n kannatus on vajaat 20 prosenttia viimeisten mielipidemittausten perusteella.
– Sanna Marin ja SDP ovat kaksi eri asiaa. Sanna Marin ei tarvitse puoluetta, SDP tarvitsee Sanna Marinia, sanoo Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.
Marinin lähdön myötä SDP joutuisi ”kohtaamaan todellisuutensa”
Marinin nimi on noussut esiin jo vuoden 2024 eurovaalien yhteydessä mahdollisena Euroopan demarien kärkiehdokkaana. Jokisipilän mukaan Marinin lähtö EU-kentille paljastaisi, mitä puolueessa näkyy Marinin takana.
– Antti Lindtman, Tytti Tuppurainen, eipä juuri muita. Jos Sanna Marin lähtee, puolue joutuu kohtaamaan todellisuutensa, Jokisipilä arvioi.
Marinilla on miljoona Instagram-seuraajaa. Jokisipilä pohtii Marinin sosiaalisen median näkyvyyden merkitystä puolueelle.
– Se voisi olla käännettävissä positiiviseksi asiaksi. Eri asia sitten, onko niin tapahtunut.
Voit keskustella aiheesta 25.2. kello 23:een saakka.