Ville Haapasalo on Venäjällä suuri tähti. Tai siis oli. Kremliä tukevalla propagandasivustolla Haapasalo on nimetty petturiksi, koska vastustaa sotaa.
– Ihan rehellisesti, ei se hirveästi hetkauta. Joku muu (Putin) on pettänyt vielä enemmän, Haapasalo sanoo juontaja Sean Ricksille Yle Perjantain jaksossa Vuosi sotaa.
Petturin leimasta huolimatta Haapasalolle soitetaan kuitenkin Venäjältä edelleen työtarjouksia elokuvarooleihin.
– Sitä menee ihan sanattomaksi. Jossain kohtaa lyö vain luurin kiinni.
Tällä hetkellä Haapasalo vaikuttaa Suomessa. Yhdessä ukrainalaisten pakolaisten kanssa hän myy ukrainalaisia syötäviä esimerkiksi Helsingin rautatieasemalla. Tuotoista lahjoitetaan siivu tukemaan ukrainalaisia lapsia.
Suomessa Haapasalon suhtautumista Venäjään ja Ukrainaan on toisinaan epäilty.
– Tietysti vapaassa maassa saa kritisoida, miten haluaa. Mutta minä en ole ikinä kannattanut Venäjän johtoa. Se, että minut liitetään valtioon tai johtoon, on kohtuutonta.
Ystäviä ja ex-ystäviä
Haapasalolla on Venäjällä suuri tuttavapiiri. Näyttelijä kertoo, että suurin osa tutuista vastustaa sotaa, mutta joukkoon mahtuu myös niitä, jotka ovat sodan puolella.
– Minulla on ystäviä ja entisiä ystäviä, Haapasalo toteaa.
Haapasalon näkemyksen mukaan nämä sotaa kannattavat ex-ystävät jakautuvat kuitenkin kahteen leiriin. On niitä, jotka tukevat sotaa aidosti, mutta on myös niitä, jotka kannattavat sotaa vain oman etunsa vuoksi.
– Jotkut ovat esimerkiksi saaneet haluamiaan rooleja, kun kannattavat sotaa, Haapasalo kertoo.
Mutta onko sodan kannattamisen motiivilla väliä, juontaja Ricks kysyy Haapasalolta?
– No ei oikeastaan. Mutta olen halunnut selvittää, onko valtion propaganda oikeasti purrut tuntemaani ihmiseen niin vahvasti, että hän on alkanut kannattaa sotaa. Vai ajaako hän vain omaa etuaan. Se olisi jotenkin helpommin selitettävissä, Haapasalo pohtii.
”Kansa kääntää Venäjän suunnan”
Haapasalo on varma, että paluuta vanhaan, esimerkiksi sellaiseen uraan jota hän ennen Venäjällä teki, ei ole.
Ylipäätänsä palaaminen Venäjälle tuntuu todella kaukaiselta. Venäjästä pitäisi tulla ensin ”ihmisten Venäjä”.
– En halua demonisoida koko kansaa, vaikka se on todella vaikeaa ja tavallaan sen haluaisikin tehdä tässä tilanteessa. Mutta siellä on niitä, jotka ajattelevat ihmismäisesti, Haapasalo toteaa.
Juuri tavalliseen venäläiseen kansaan Haapasalo kuitenkin luottaa siinä, että lopulta Putinin Venäjä häviää.
– Vahva näkemykseni on, että kansa kääntää Venäjän suunnan. Venäläiset kestävät paljon kurimusta, mutta jossain kohtaa tulee raja vastaan.
Katso Perjantain jakso Vuosi sotaa perjantaina 24.2. Yle TV1:llä klo 21.05 tai Areenassa:
Lisää aiheesta:
Perjantai-dokkari: Sodan sävel
Suomalaisen sellistin musiikki soi keskellä Ukrainan sotaa – kaikki alkoi erikoisesta yhteydenotosta