Planican MM-hiihdot Ylen kanavilla 22.2.–5.3.2023. Katso hiihdon MM-kisojen ohjelma ja lähetystiedot tästä linkistä.
PLANICA. Samaan aikaan, kun norjalaishiihtäjät juhlivat miesten yhdistelmäkilpailun neloisvoittoa stadionilla, Iivo Niskanen antoi haastatteluja medialle. Vaikka Niskanen sanoi luonnollisesti olevansa tulokseensa ”vähän pettynyt”, ei hänestä huokunut samanlaista pettymystä tai kiukkua, mitä esimerkiksi Perttu Hyväriseltä nähtiin maalintulossa. Haastatteluissa Niskaselta irtosi ajoittain hymyäkin.
Niskanen oli miesten 30 kilometrin yhdistelmäkilpailussa 13:s.
– Kuitenkin oli selkeät erot keulaan. Mitaleista puhuttaessa saa ihan kalenterilla katsoa eroa kolmannesta sijasta neljänteen sijaan. Se on todella iso ero, Niskanen myönsi.
Yhdistelmäkilpailu oli Niskaselle ”kakkosmatka” henkilökohtaisella tasolla MM-kisoissa. Niskasen päämatka on 5. maaliskuuta hiihdettävä 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtö. Menestystä hän hakee toki myös viestistä.
Niskanen on vahvimmillaan perinteisellä hiihtotavalla. Yhdistelmäkilpailun ensimmäiset 15 kilometriä hiihdettiin perinteisellä, ja Niskanen tuli suksienvahtoon kärjessä.
Tämä lupaa hyvää 50 kilometrille.
– Jos hän pystyy hiihtämään lujaa ja hajottamaan porukkaa hajalle neljän kilometrin jälkeen, niin ei Iivon vauhdista voi olla huolestunut. Tänään hänellä oli pikkuisen kiire, kun hän tiesi, että hetken päästä lähdetään hiihtämään vapaata. Hänen oli pakko lähteä syöttämään heti ensimmäisellä kilometrillä ja se vähän kostautui, Yle Urheilun asiantuntija Ville Nousiainen sanoi.
– Perinteinen kulkee Iivolla hyvin, mutta jos katsotaan Iivon kansainvälistä uraa vapaan kisoissa, niin huippusuoritukset ovat olleet harvinaisia, Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila muistutti.
”Perinteisen osuus oli nopeampi, mitä odotin”
Niskasen kunto on ollut pieni arvoitus ennen MM-kisoja. Suomalaistähden kausi alkoi koronavirustartunnalla, minkä jälkeen hän oli kilpailuista pois myös perheenlisäyksen vuoksi.
Johtuu koronatartunnasta tai ei, Niskanen ei ole vielä näyttänyt tällä kaudella parasta virettään.
Parasta virettä ei löytynyt vielä MM-kisojen avausmatkallakaan, vaikka Niskanen niin toivoi.
– Perinteisen osuus oli kuitenkin paljon nopeampi, mitä odotin. En pystynyt tekemään sitä eroa, mitä olisin toivonut, kun letka venyi, mutta kasaantui uudelleen. Se oli pieni yllätys. Ajattelin, että siinä olisi voinut tapahtua enemmänkin, Niskanen sanoi.
– Fiiliksen puolesta oli ihan ok hiihtää perinteistä, mutta kokonaisuudessaan tekeminen ei ollut riittävällä tasolla, nimenomaan tähän kilpailumuotoon.
Vauhti riittää, kestääkö Niskanen?
Niskanen on Suomen miesten viestijoukkueen tärkein lenkki, ja jos Suomi mielii palata tässä mitalikantaan, vaaditaan Niskaselta huippuonnistumista. Nousiaisen mukaan Niskanen osoitti yhdistelmäkilpailussa pystyvänsä hiihtämään lujaa.
– Kun ensimmäisen 4 kilometrin jälkeen lähdettiin hiihtämään, kaikki muut olivat ihan jojossa. Kunhan hän vain kestää itse sen vauhdin, Nousiainen sanoi.
Hän muistutti, että 50 kilometrin kilpailussa Niskasella ei ole samanlaista kiirettä alussa. Niskanen voi ottaa vaikka 30 kilometriä rauhassa ja lähteä sen jälkeen hiihtämään lujaa.
– Tämä maasto näytti, että siellä kyllä tulee niitä eroja. Se sopii yhteislähtöön, sillä peesihyöty ei ole niin merkittävä takana tuleville, Nousiainen sanoi.
– Viidellekympille tulee rataan vielä vähän raastavuutta lisää, kun laitetaan se pitkä nousupätkä mukaan. Muutenkin 50 kilometrin kilpailu on ihan täysin eri kisa kuin 30 kilometriä, Lassila totesi.