Hyppää sisältöön

MM-kisojen latufarssi syvenee – hiihtopomo pahoillaan Arsi Ruuskasen loukkaantumisesta, Suomen joukkueessa nousi uusi huoli

Planican MM-kisoissa on puhuttanut paljon kisalatujen kunto. FIS:n maastohiihdon kilpailujohtaja Michael Lamplot vastaa krittikkiin. Naisten yhdistelmäkisaaan on noussut kuitenkin uusi ongelma.

Michael Lamplot katsoo kameraan.
Michael Lamplot on joutunut selittelmään Planican MM-kisojen latujen kuntoa. Kuva: Tomi Hänninen
Roope Visuri,
Riku Salminen

Planican MM-hiihtojen järjestäjät ovat reagoineet Arsi Ruuskasen perjantain onnettomuuteen. Ruuskanen ja italialainen Paolo Ventura kaatuivat kovavauhtisessa laskussa, minkä jälkeen he liukuivat ulos radalta.

Italialainen vältti radan varteen pystytetyn puisen mainosaidan, mutta suomalainen ei ollut yhtä onnekas. Ruuskanen osui mainosaitaan. Suomen maajoukkueen lääkäri Janne Pesonen kertoi perjantai-iltana, että Ruuskasella on laajoja pehmytkudosvaurioita jalassa. Murtumaa jalasta ei suomalaisen onneksi löytynyt.

Arsi Ruuskasen onnettomuuspaikkaa korjataan Planicassa – katso Riku Salmisen raportti paikan päältä

Kisajärjestäjät ovat laittaneet suojatyynyjä nyt mainosaitojen eteen Ruuskasen onnettomuuspaikalla. Kisajärjestäjien toiminta on kirvoittanut paljon kritiikkiä MM-hiihtojen avauspäivinä. Sprinttipäivänä suolaus ei toiminut. Moni hiihtäjä kaatui mössöisessä säässä. Ylen hiihtoasiantuntijoista Aino-Kaisa Saarinen ihmetteli kisajärjestäjien toimintaa.

Perjantaina puolestaan nousi otsikoihin Ruuskasen joutuminen sairaalaan. Ville Nousiainen sanoi, että Ruuskaselle olisi voinut käydä pahemminkin. Kaatumispaikalla on iso kivi, johon Ruuskanen olisi voinut pahimmassa tapauksessa lyödä päänsä.

Matias Strandvall ja Kalle Lassila nostivat kisajärjestäjien toiminnan lauantaina päivän flopiksi. Heidän mukaansa kisajärjestäjien pitäisi huolehtia, että radat ovat turvallisia.

Perulaista Jaime Huertaa valmentaa suomalainen Hannu Lappi piti puolestaan käsittämättömänä, että mainostauluja oli kovavauhtisen laskun alla.

Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n maastohiihdon kilpailupäällikkö Michal Lamplot kertoo olevansa pahoillaan, että Ruuskanen kaatui ja loukkaantui.

– Ei ole koskaan hyvä asia, kun tuollaista tapahtuu. Valitettavasti joskus kuitenkin tapahtuu onnettomuuksia. Uskon, että teimme kaikkemme turvallisuuden takaamiseksi. Laitoimme paljon suojapatjoja radalle. Mutta yhteislähtökisoissa joitain kolareita tapahtuu, Lamplot sanoo Yle Urheilulle.

Lamplotin mukaan kohuttu mainosaita poistettiin jo kesken kisan.

– Tänään teimme taas tarkistuksia ja laitoimme uusia suojapatjoja. Uskon, että rata on turvallinen, Lamplot toteaa.

Lääkäri Pesosen mukaan Suomen joukkue antoi palautetta mainosaidan turvallisuudesta Ruuskasen tällin jälkeen. Lamplotin mukaan he ovat saaneet pääosin positiivista palautetta radasta. Hän muistuttaa, että sääkin vaikuttaa Planican latuihin.

– Kaikki näkevät, että olosuhteet ovat olleet haastavat kisojen alusta saakka. Yritämme saada joka kisaan parhaat olosuhteet. Joskus on kylmää ja joskus lämmintä. Eilen oli sohjoista. Samaan aikaan kuitenkin perinteisen hiihtotavan osuudet ja nousut pysyivät kunnossa. Pääsimme eilen maksimiin, mihin pystymme, Lamplot kertoi.

Tässä paikassa Arsi Ruuskanen osui mainosaitaan – asiantuntija avaa vaaratilannetta

Lääkäri avaa onnettomuuden taustat

Pesonen kertoi Yle Urheilulle lauantaina puoliltapäivin, että Ruuskanen pääsee pian kotiutumaan sairaalasta Sloveniassa. Hiihtäjä oli viettänyt tällin jälkeen yön sairaalassa varotoimenpiteenä.

Pesonen avasi myös laajemmin tapahtumia Ruuskasen onnettomuuden ympärillä.

– Ensimmäinen ihmetys oli, missä mies on. Radiosta rupesi tilanne aukeamaan hetki hetkeltä. Olin kilometrin päässä. Lähdin juoksemaan Arsia kohti. Pääsin paikalle, kun Arsi oli nostettu kelkan kyytiin, Pesonen avasi.

Arsi Ruuskasella jalka rikki – katso dramaattinen radiokeskustelu

Norjalaishuoltaja Tord Hegdahlin mukaan Ruuskasen osumakohta oli lujaa puuta ja suomalainen olikin kivuissaan heti törmäyksen jälkeen. Ruuskanen oli saanut nopeasti apua eri maiden huoltajilta. Hegdahl arvioi, että vauhtia oli törmäyshetkellä 30–35 kilometriä tunnissa.

Pesonen ei lähde sen tarkemmin Ruuskasen sairaskertomusta avaamaan yksityisyyden suojan takia, mutta kertoo Ruuskasen muistavan kaikki tapahtumat. Hiihtäjä oli pysynyt tajuissaan.

Onnettomuus oli tapahtunut ketjureaktion myötä. Joku hiihtäjä oli ensiksi horjahtanut, sitä oli toinen väistänyt ja Ruuskanen oli väistänyt ensiksi väistänyttä.

– Arsi ei syytä ketään. Tällaista sattuu. Aita tuli tosi yllättäen eteen. Jos ei olisi ollut aitaa, Arsi olisi pysynyt ladulla ja voittanut muutaman sijan, Pesonen avaa.

Pesosen mukaan Ruuskasen palautumisaikataulusta ei pysty sanomaan mitään tarkkaa. Lähipäivät tulevat kertomaan sitä, kun Ruuskanen pääsee lisätutkimuksiin Suomessa.

– Toipumisaikataulu on hyvin auki. Missään nimessä hän ei pysty hiihtää näissä kisoissa. Voi olla, että kausi on ohi ja voi olla, että ei ole, Pesonen kertoi.

Ruuskanen kommentoi itse lauantaiaamuna Instagram-tilinsä tarinaosiossa ensimmäistä kertaa onnettomuutta.

– Vointi tilanteeseen nähden ok. Pahemminkin olisi voinut käydä! Kiitos kaikille viesteistä, Ruuskanen kirjoitti.

Suomen huollolla uusi huoli MM-laduilla

Suomen huoltoa ovat huolestuttaneet lauantaina roskaiset ladut. Metsäisellä pätkällä oli aamulla risuja ja käpyjä.

Planican MM-latu on risainen.
Tältä kisaladulla näytti lauantaaimuna. Kuva: Riku Salminen
Planican MM-latua putsataan.
Kisajärjestäjät ryhtyivät tuumasta toimeen. Kuva: Riku Salminen

– Kyllä tuo aiheuttaa harmaita hiuksia. Kun mennään liistereillä, roskaa tarttuu varmasti suksen pohjaan. Toivottavasti järjestäjät saavat roskaa pois, Suomen huoltopäällikkö Mika Venäläinen totesi.

Asiantuntijoista Strandvall kertoi, mitä pahimmillaan voi käydä käpyjen ja risujen seurauksena.

– Roska tarttuu liisteriin ja suksesta häviää pito, mutta myös luisto. Jos kävyt tai kepit ovat jäätyneet kiinni lumenpintaan ja vedät liisterisuksella yli, niin voi tulla tahaton pesäpallosyöksy, Yle Sportenin asiantuntija Matias Strandvall selvitti puhdistusoperaation taustoja.

Venäläisen mukaan olosuhteet ovat naisten yhdistelmäkisaan lähempänä torstain sprinttipäivää kuin perjantain yhdistelmäkisaa.

– Sprinttipäivänä oli ehkä niukemmin suolattu. Nyt on uskallettu suolata reilummin, kun on ensi yöksi lunta luvassa. Ei ole pelkoa, että suolataan joka päivä ja latu menisi hiihtämättömäksi, Venäläinen kuvailee.

Suolauksella pyritään saamaan ladun pintää jäisemmäksi, kun aurinko porottaa Sloveniassa päiväsaikaan kovasti ja latu sulaa.

Lamplot kertoi myös kilpailun koko tuomariston olleen ladulla aamulla.

– Mielestäni se on nyt hyvä. Latu on hyvä ja kompakti. Suolasimme sen. Toivomme, että latu on kovempi kuin eilen, Lamplot päätti.

Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski kuuluvat naisten yhdistelmäkisassa mitaliehdokkaisiin. Kisa alkaa kello 15.00.

Suosittelemme