Mistä puhutaan?
Planican hiihtoradat jaksavat puhuttaa päivästä toiseen. Tällä kertaa Yle Urheilun asiantuntijoita ihmetyttää suuresti, miksi kisajärjestäjien on niin kovin vaikea saada mainosaitoja turvallisiin kohtiin.
– Ei sinne mutkiin voi laittaa mainosaitoja! Kalle Lassila tuskaili.
Arsi Ruuskanen loukkaantui pahoin, kun hän törmäsi miesten yhdistelmäkisassa mutkassa mainosaitaan. Myös naisten kisassa yksi hiihtäjä jäi kiinni mainosaitaan.
Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) ja kisajärjestäjät vakuuttivat tekevänsä radasta turvallisemman ja laittoivat radalle suojapatjoja.
Ville Nousiainen muistutti, että jos mutkissa ei ole mainosaitoja, hiihtäjä lentää hankeen ulos laskiessaan.
– Se ei ole niin paha kuin se, että lentää puukehikkoiseen mainosaitaan. Se voi repiä vaikka silmäkulman auki.
Sekä Lassilan että Nousiaisen mielestä mainosaitoja saa ja pitääkin olla radan varrella, mutta he muistuttivat, että myös Planicassa löytyy suoria pätkiä, johon ne voisi asetella.
Rata on ollut pehmeä ja on suolattu, ja sen pinnalla on ollut roskia, mutta asiantuntijat muistuttivat, että kisajärjestäjät pystyvät vaikuttamaan asioihin vain tiettyyn pisteeseen asti.
– Kyse on kuitenkin ulkoilmaurheilusta, jota luonnonvoimat määrittävät, Lassila sanoi.
Kuka yllätti?
Tämä on mahdollista vain Norjassa. Ensimmäisessä arvokisastartissaan kilpaillut 35-vuotias Norjan Astrid Öyre Slind yllätti kaikki ja otti pronssia 15 kilometrin yhdistelmäkilpailussa.
35-vuotias Slind on tullut tunnetuksi pitkien matkojen kilpailuista, joten hän on kova tasatyöntäjä.
– Se oli suuri yllätys, että hän pystyi vapaalla hiihtämään noin kovaa. Hän yllätti varmasti itsensä ja muut norjalaisetkin, Lassila sanoi.
Vapaan osuuden rata vaati paljon jaksamista, mutta vauhti oli hiljainen. Lassila ja Nousiainen epäilivätkin, ettei Slind olisi pystynyt nousemaan mitaleille, jos vapaan osuus olisi hiihdetty vauhdikkaalla radalla.
– Hän on maailmancupissakin hiihtänyt hyvin, kolmos-, kutos- ja kymppisijoja. Siitä ei enää ole isoa harppausta mitaleille.
Mutta vaikka mitali on aina isompi asia, oli Italian Francesca Franchin yhdeksäs sija yhdistelmäkilpailussa vielä suurempi yllätys.
– Se tuli ihan puskista. Hän hiihti tosi kovan vapaan osuuden, Nousiainen päivitteli.
25-vuotias italialainen on voittanut junioreiden ja nuorten MM-kisoissa viestimitalin, mutta maailmancupissa hänen paras sijoituksensa on ollut 17:s.
Kuka floppasi?
Suomen miesten yhdistetyn joukkueessa ainoastaan Arttu Mäkiaho pystyi venymään kauden parhaaseen yhdistetyn avauskilpailussa. Ilkka Herolalta ja Eero Hirvoselta odotettiin paljon, mutta molemmat olivat kaukana mitalitaistosta. Se oli pettymys.
– Heillä olisi ollut hyvänä päivänä mahdollisuus olla mitalikamppailussa, mutta ero kasvoi liian isoksi hyppyrimäessä, Yle Urheilun asiantuntija Petter Kukkonen totesi.
– Kummankaan perustaso ei ole ollut tällä kaudella riittävä. Jotta mitali olisi todennäköinen, pitäisi kauden kauden aikana olla maailmancupissa kolmen joukossa useamman kerran. Ellei sitten ole sitä ihan pöljää päivää.
MM-kilpailut ovat kauden kohokohta ja tärkein kilpailu. Kukkonen uskoo, että Herolan pinnan alla kuplii, mutta fiksuna urheilijana hän osaa suhtautua pettymykseen oikein.
– Siinä hetkessä kirpaisee, mutta se unohtuu nopeasti. Katse siirretään eteenpäin ja jännitetään uudemman kerran, Kukkonen sanoi.
Mitä seuraavaksi?
Sunnuntaina on jälleen hiihdossa mitalimahdollisuus, kun vuorossa on vapaan hiihtotavan pariviesti. Suomen joukkueen muodostaa naisissa Jasmi Joensuu–Krista Pärmäkoski, miehissä Niilo Moilanen–Joni Mäki.
Kalle Lassilan mielestä Suomi ei lukeudu mitalisuosikkeihin, mutta naisissa mitali on mahdollinen. Naisten puolella suurin ennakkosuosikki on Ruotsi, miehissä Norja.
– Naisissa Suomella on kaksi erityyppistä hiihtäjää ja hyvä joukkue. Kristan vahvuudet sopivat hyvin tähän kilpailumuotoon: hän on normaalimatkalla yleensä vahva, laskuissa löytyy nopeutta ja rohkeutta, Lassila sanoi.
– Jasmi on ollut viime aikoina sprintissä hyvässä vauhdissa ja täälläkin meno oli hanskassa ennen kaatumista. Hän on hiihtänyt normaalimatkojakin viime aikoina hyvällä, tasaisella tasolla.
Miesten puolella aikuisten arvokisadebytantti Niilo Moilanen oli vahvassa vireessä jo sprintissä, ennen kuin kolaroi kärkipaikalta. Joni Mäki taasen valitti sprintin jälkeen tukkoisuutta.
– Parhaimmillaan molemmat voivat olla kovia. Kuinka paljon Niilolla on jaksamista, on suurin kysymysmerkki. Joni on osoittanut, että hän on etenkin parisprintissä kova, vaikka ei ole viime aikoina ollut huippukunnossa, Lassila pohti.