Yle Urheilu kävi läpi hiihdon maailmancupin tuloksia vuodesta 2003 ja listasi kaikki norjalaiset, jotka ovat seisseet palkintokorokkeella maailmancupin henkilökohtaisissa kilpailuissa.
Listasta tuli pitkä. 70 norjalaista, 47 miestä ja 23 naista. 70 erilaista tarinaa.
Norjan hiihtoon on helppo liittää kullanhohtoisia mielikuvia, koska menestystä on tullut hurjalla tavalla etenkin kymmenen viime vuoden aikana. Mitaleissa ja sitä myötä rahassa rypevät ovat kuitenkin harvassa.
Johannes Hösflot Kläbo oli vuoden 2003 jälkeen kuudes norjalainen, joka saavutti palkintorahoissa miljoonan euron rajapyykin. Kläbo liittyi miljoonakerhoon vuodenvaihteen Tour de Skillä.
Seuraavaksi eniten palkintorahaa ansainnut norjalaismies on Pål Golberg. Hän on häärinyt tällä kaudella Kläbon kakkosmiehenä maailmancupissa ja MM-kisat avanneessa sprintissä.
Golbergin palkintotienestit cupissa ovat kuitenkin vain 38 prosenttia Kläbon summasta, joka on kertynyt vuodesta 2017.
Vaikka Golbergin ensimmäiset palkintorahat cupissa ovat jo vuodelta 2011, käynnissä oleva kausi on vasta kolmas, jolloin hän on käärinyt cupista yli 25 000 euroa.
Kun Ylen listaamien norjalaishiihtäjien palkintorahat jaetaan maailmancupissa vietettyjen kausien määrällä, kauden keskiarvo painuu monilla alle 10 000 euron. Vain harva pääsee esimerkiksi 25 000:een. Norjassa vuotuinen mediaanipalkka on päälle 50 000 euroa.
– Kovasta kilpailusta syntyy kovia urheilijoita. En usko, että Norjassa kukaan päätyy hiihdon pariin rahan vuoksi, rahalistan kärkipäästä löytyvä Tor Arne Hetland kommentoi.
Hetlandin maailmancupissa keräämä summa on huomattavasti enemmän kuin alun grafiikassa mainittu 400 000 euroa. Hän saavutti ensimmäisen osakilpailuvoittonsa jo vuonna 1996, mutta Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n ylläpitämä palkintoraharekisteri alkaa vasta vuodesta 2002.
Ylen listauksesta löytyvistä urheilijoista muun muassa Kristen Skjeldalin, Frode Estilin ja Odd-Björn Hjelmesetin summat ovat niin ikään selvästi ilmoitettua korkeampia.
Ampumahiihtolegenda Ole Einar Björndalen piipahti maastohiihdon puolella kourallisessa cupin kilpailuja ja pääsi listalle voiton ja kahden kakkossijansa ansiosta. Hänen lajikollegansa Ronny Hafsås ylsi myös kerran kolmen parhaan joukkoon.
Kova kilpailu sponsoreista
Palkintorahat ovat hiihtäjille vain yksi tulonmuodostuskeino. Mitä menestyksekkäämmästä hiihtäjä on kyse, sitä pienempi palkintorahojen osuus on kokonaisuudessa.
Esimerkiksi Iivo Niskasen vuodesta 2014 maailmancupissa keräämä palkintorahapotti on 247 000 euroa, mutta lisäksi suomalaistähti on saanut sponsoripuolelta moninkertaisen summan.
Kolmen olympiavoiton ja maailmanmestaruuden ansiosta Niskanen nauttii Suomessa poikkeuksellista näkyvyyttä. Norjassa suomalainen olisi meriiteillään osa menestyjien massaa.
Niskanen murtautui hiihtomaailman tietoisuuteen lopullisesti Sotshin olympialaisissa 2014. Niistä kisoista lähtien norjalaiset ovat saavuttaneet talviolympialaisissa kaikkiaan 102 mitalia. Niistä 41 on olympiavoittoja, joista 17 on maastohiihdosta.
Norjan A-maajoukkueessa on tällä hetkellä 11 naista ja 13 miestä. Hetlandin arvion mukaan tähän menestyjien klaaniin pyrkii paraikaa 150 norjalaista mieshiihtäjää, jotka panostavat hiihtoon sataprosenttisesti. Naisissa yrittäjiä on noin 50.
– Kylmä fakta on, ettei valtaosa heistä tienaa koskaan hiihtämällä mitään. Monet elävät opintolainalla. Osa asuu vanhempiensa luona. Vanhemmat ovat ehdottomasti suurin sponsori mitä tulee Norjan kilpahiihtoon.
Tässä mielessä Norjan järjestelmä ei eroa Suomesta.
– Pienillä paikkakunnilla on parempi mahdollisuus saada paikallinen sponsori kuin suurissa kaupungeissa. Minulla oli sponsori, joka kattoi kaikki autooni liittyvät kulut, Norjan neljänneksi suurimmassa kaupungissa Stavangerissa syntynyt Hetland kertoo.
Maajoukkue maksaa palkkaa
Toisin kuin Suomessa, Norjassa hiihtoliitto maksaa maajoukkueurheilijoille vuosipalkkaa. Hetlandin arvion mukaan summa on kaudessa noin 12 000 euroa.
Hetland toimi Norjan hiihtomaajoukkueen päävalmentajana vuosina 2016–2018. Maajoukkuetoiminnan taustalla riittää haastajia.
– Sieltä löytyy viisi maakuntajoukkuetta, joista kussakin on 10–12 urheilijaa. Sitten ovat yksityistallit, Ski Classic -joukkueet, kuntien joukkueet ja paikalliset yksityiset seurat.
Norjalainen järjestelmä tuottaa tällä hetkellä huippuja kovalla prosentilla etenkin miehissä. Ilman Aleksandr Bolshunovia norjalaiset olisivat voittaneet kaikki miehissä jaossa olleet henkilökohtaiset mitalit Oberstdorfin MM-kilpailuissa kaksi vuotta sitten.
Planican MM-kisoissa Norjan miehet ovat voittaneet kaikki matkat. Henkilökohtaiset kilpailut ovat päättyneet kaksois- ja neloisvoittoon. Se ei ole ihme, kun huomioidaan norjalaismiesten tulokset maailmancupin henkilökohtaisissa kilpailuissa: Planicaan saavuttaessa saldo oli 20 voittoa 23 kilpailusta. 18 kisassa palkintokorokkeella on seissyt vähintään kaksi vuonomaan edustajaa.
Parhaimmillaan Norja on saanut kahdeksan urheilijaa kymmenen parhaan joukkoon. Monta potentiaalista mitalistia jäi jälleen rannalle, kun valmennusjohto valitsi MM-ryhmää.
Tilanne ei ole uusi. Alussa listatuista hiihtäjistä, jotka ovat kavunneet maailmancupissa palkintokorokkeelle, osa ei ole koskaan edustanut Norjaa arvokisoissa. Vastaavan kilpailutilanteen voi liittää Kenian kestävyysjuoksuun. Norjassa pelkkä paikka maailmancupia kiertävässä joukkueessa on ansaittava viikosta toiseen.
Mainitaan muutama nimi. Börre Näss saavutti maailmancupissa kolme henkilökohtaista voittoa ja kuusi podiumia, muttei mahtunut kertaakaan maansa arvokisajoukkueeseen. Nässin kohtalon koki myös Sondre Turvoll Fossli, yksi voitto ja kolme podiumia.
John Kristian Dahl pääsi kilpailemaan urallaan yhden arvokisastartin, jossa oli 15:s, vaikka maailmancuptililtä löytyi kaksi osakilpailuvoittoa ja yhdeksän palkintokorokepaikkaa. Iver Tildheim Andersen juhli joulukuussa osakilpailuvoittoa maailmancupuransa ensimmäisessä väliaikalähdössä, minkä jälkeen hän keräsi cupissa sijat 6, 7 ja 9 – ei asiaa Planicaan.
Ilman kisalippua jääneiden potentiaalisten arvokisamitalistien lista olisi kymmenien urheilijoiden pituinen.
– Jos he olisivat vaihtaneet kansalaisuutta, he olisivat päässeet kilpailemaan ja myös menestyneet useissa maailmancupeissa. Muualla he olisivat tähtiä, täällä eivät. Tosin vaihtamalla kansallisuutta he olisivat jääneet paitsi Norjan sisäisestä kilpailusta. Kulttuurilla on iso rooli kokonaisuudessa, Hetland sanoo.
– Urheilun luonne on, etteivät kaikki voi menestyä. Valinnoissa on vedettävä linja johonkin, oli kyse sitten maailmancupista tai arvokisoista. Joku pettyy aina.
Enemmistölle norjalaisista kauden tärkeimmät kilpailut käydään Rukan maailmancupin jälkeen. Tuolloin ovat vuorossa Lillehammerin ja Beitostölenin maailmancupit, joihin pääsee maajoukkueen lisäksi kansallinen ryhmä. Menestymällä näissä kisoissa on mahdollista päästä antamaan arvokisanäyttöjä Tour de Skille.
– Kansainväliset tulokset menevät aina kansallisten tulosten edelle, Hetland alleviivaa.
– Jos maailmancupissa ei tule tuloksia kahteen tai kolmeen viikonloppuun, joku muu on ansainnut paikan näyttää kyntensä.
Yrittäjiä on jonoksi asti myös nuorissa. Viime viikonloppuna järjestettyihin 15- ja 16-vuotiaiden Norjan mestaruuskilpailuihin otti osaa 723 poikaa ja tyttöä. Pelkästään poikien viestiin osallistui sata joukkuetta.
Kehotti ystävääsä tekemään muuta
Jos osa suomalaisista penkkiurheilijoista on pettynyt Planican MM-kisoissa, voi vain kuvitella, kuinka moni kaikkensa peliin lyönyt norjalainen hiihtäjä on ollut tekemisissä saman tunteen kanssa.
– Urheilussa tulos on loppujen lopuksi aina se, jonka ansaitset. Lahjakkuus ei yksin riitä. Se on ainoastaan osa kokonaisuutta, Hetland sanoo.
Palataan vielä lukuun 150 eli norjalaismiehiin, jotka panevat itsensä täysipäiväisesti liikoon päästäkseen osaksi maansa maineikasta hiihtohistoriaa.
Vaikka järjestelmä saattaa kuulostaa hienolta ja tuottaa menestystä liukuhihnalta, Hetland kyseenalaistaa, ovatko norjalaisen hiihdon mittasuhteet terveellä pohjalla.
– Voi kysyä, onko siinä mitään järkeä, että niin moni voi panostaa kymmenen vuotta elämästään urheiluun. Koska Norjalla on öljyä ja kalaa, meillä on mahdollisuus panostaa luksukseen. Urheilu on sitä.
– Olisiko se huono asia, jos meillä olisi 150:n sijaan vain 40 täyspäiväistä hiihtäjää ja loput kilpailisivat amatööreinä?