Hyppää sisältöön

Tahko, Koli ja Vuokatti halutaan paremmin maailman matkailijavirtojen tietoon

Venäläisten asiakkaiden katoaminen ja lentoliikenteen ongelmat saivat kunnat yhteistyöhön. Suunnitteilla on muun muassa yhteisiä kiertomatkatuotteita.

Tahko laskettelukeskuksen lastenrinne.
Tahko on muiden Itä-Suomen matkailukohteiden tapaan kärsinyt venäläisturistien kaikkoamisesta. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle
Ilkka Ritvanen

Joensuu, Kuopio, Sotkamo, Lieksa ja Nurmes ovat käynnistämässä yhteistä hanketta, jossa tavoitteena on edistää erityisesti Tahkon, Kolin ja Vuokatin kansainvälistä kysyntää ja saavutettuvuutta.

Huhtikuussa käynnistyvässä hankkeessa on tarkoitus kehittää alueiden välisiä kiertomatkatuotteita, lisätä palvelutarjontaa ja nostaa alueiden profiilia kansainvälisillä markkinoilla. Kohteiden saavutettavuutta aiotaan parantaa muun muassa etsimällä keinoja lentoliikenteen lisäämiseksi.

– Vaikka Koli on jo vuosia toiminut kotimaisten matkailijoiden suosikkikohteena, kansainvälisille matkailijoille Koli on vielä tuntematon. Siksi käynnistyvä yhteistyö on tärkeää ja näin voimme parantaa kaikkien keskeisten matkailukohteiden tunnettavuutta ja auttaa toinen toisiamme, sanoo Kolin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Tiina Kanninen tiedotteessa.

Hankkeen taustalla on muun muassa Itä-Suomen matkailuelinkeinon kokema kysyntäshokki venäläisten asiakkaiden kadottua markkinoilta ja poikkeuksellisen hankala lentoliikenteen tilanne.

Koordinaatiohankkeen kokonaiskustannusarvio on 177 100 euroa, jota kukin kaupunki ja kunta rahoittaa 10 626 euron rahoitusosuudella. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen laaja maakuntarajat ylittävä matkailualan yhteistyöhanke alueella.

– Tämä on aivan uudenlainen avaus ja lähtö laajempaan koko alueemme matkailun kansainvälistä vetovoimaa lisäävään yhteistyöhön, toteaa Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen.

Suosittelemme