Ähtärin eläinpuiston hallitus on päättänyt siirtää vielä päätöstä isopandojen kohtalosta. Lumi ja Pyry pysyvät toistaiseksi Ähtärissä.
Päätös tehdään kuitenkin lähikuukausina.
Eläintarhayhtiön hallitus haluaa odottaa muun muassa eri ministeriöistä kootun virkatyöryhmän selvitystä ja sitä, saadaanko pandatoimintaan valtion rahoitusta.
Hallituksen kokous jäi tiistai-iltana odotettua lyhyemmäksi. Ähtärin eläinpuiston hallituksen puheenjohtaja Risto Sivonen sanoo, että isopandojen osalta vielä ei ollut päätöksen aika.
– Kokonaisuuden keskeneräisyyden ja monitahoisuuden vuoksi emme voi ottaa asiaan vielä tämän enempää kantaa. Odotamme virkatyöryhmän näkemystä, jonka jälkeen pystymme vasta tekemään oman lopullisen päätöksemme, Sivonen sanoo.
Ähtärin eläinpuiston tahtotila on säätiöittää pandatoiminta, ja löytää sitä kautta myös ulkopuolista rahoitusta. Säätiön perustamiseksi valtion avustus on välttämätön. Sen saamiseen eläinpuiston hallituksessa halutaan edelleen uskoa.
– Toivomme virkatyöryhmältä realistista asian käsittelyä ja totuudenmukaista päätöstä. Toivo elää edelleen, Sivonen sanoo.
Valtiovarainministeriön pohjaesityksessä ehdittiin Ähtärin pandoille jo varata viisi miljoonaa euroa. Myöhemmin summa tarkentui kolmeen miljoonaan. Lopulta valtion avustuspaketti peruttiin kovan kritiikin saattelemana.
Sen jälkeen eri ministeriöistä koottiin virkatyöryhmä pohtimaan pandojen tilannetta, mutta selvitys on edelleen kesken.
Ähtärissä toivotaan, että virkatyöryhmä saisi selvityksen valmiiksi eläinpuiston hallituksen seuraavaan, 30.3. pidettävään kokoukseen mennessä.
– Hallitus katsoo, että ennen kuin kaikki tekijät on puntaroitu ja kaikki tieto saatu, ei voida tehdä päätöstä, Sivonen toteaa.
Pandojen tulo vei eläinpuiston ja koko konsernin tappiolle
Valmistelu pandojen palauttamiseksi Kiinaan jatkuu tällä välin, kun päätös Lumin ja Pyryn tulevaisuudesta viipyy. Hallituksen puheenjohtajan Risto Sivosen mukaan hallituksen on tiedostettava rahatilanne, vaikka kassakriisiä ei toistaiseksi ole.
– Tällä hetkellä meidän kassatilanne on vielä hyvä. Tämä vuosi varmaan vielä pärjätään, mutta mikäli asia ei lähde selviämään, meidän on pakko tehdä päätöksiä, Sivonen sanoo.
Kun Lumi ja Pyry tulivat Ähtäriin, eläinpuiston konsernin tulos oli reilut miljoona euroa plussalla. Sen jälkeen pandojen aiheuttamat kustannukset ovat painaneet konsernin tappiolle vuodesta 2019 lähtien.
Pandojen ylläpito maksaa noin 1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Tästä noin 600 000 on saatu katettua muun muassa lipputuloilla. Vajetta on jäänyt noin 900 000 euroa vuodessa.
Viime vuoden talouslukuja Ähtärin eläinpuiston toimitusjohtaja Arja Väliaho ei vielä kommentoi, sillä virallinen konsernin tilinpäätös valmistuu vasta maaliskuun lopussa.
Matkailu on kuitenkin näyttänyt Ähtärissä piristymisen merkkejä.
– Tämän talven sesonki näyttää hyvältä, esimerkiksi viime viikolla meillä oli hotelli täynnä. Markkinointi keväälle ja kesälle on aloitettu. Meillä on suuret odotukset, että ensi kesänä kotimaanmatkailijat ovat taas liikkeellä, Väliaho sanoo.
Julkisen sektorin mukanaolo tuo vaikeuskerrointa
Ähtärin kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki katsoo, että eläinpuiston hallituksen päätöksen kanssa voidaan elää. Talous ei vielä tähän kaadu.
– Minusta hallitus teki fiksun päätöksen tässä tilanteessa. Tässä ei ole kuitenkaan enää pitkästä ajasta kyse: noin kaksi–kolme kuukautta ja sitten tehdään isopandojen osalta pysyvämpi ratkaisu, Pienimäki toteaa.
Virkatyöryhmän päätöksen venyminen saa Pienimäeltä ymmärrystä.
– Tämähän asia olisi jo ratkaistu aikaa sitten, jos tämä helppoa olisi. Ehkä oli jopa odotettavaa, että selvitystyö vielä jatkuu.
Tilanteesta tekee monimutkaisen erityisesti se, että mukana on julkisia toimijoita.
– Eläinpuistoyhtiön omistaja on 99,7-prosenttisesti Ähtärin kaupunki, taustalla on myös Suomen valtio, sen ministeriöt ja sitten vielä maiden välinen diplomatia. Siinä on vaikeuskerrointa kerrakseen, Pienimäki sanoo.
Pandoista on tehty Kiinan kanssa 15 vuoden suojelusopimus. Siitä on jäljellä vielä kymmenen vuotta.
– Ilman muuta toivomme, että saamme pitää pandat täällä, kun vain taloudelliset resurssit saadaan kuntoon. Lumi ja Pyry ovat niin ihania, että emme halua luopua heistä, eläinpuiston toimitusjohtaja Arja Väliaho sanoo.