Hyppää sisältöön

Pelaajat osallistuivat rahankeruuseen – suomalainen huippuseura saanut jo lähes 20 000 euron helpotuksen ahdinkoonsa

LP Kangasalan loppukausi on turvattu onnistuneella varainkeruukampanjalla. Seuraavalla kaudella lentopallon Mestaruusliigan kärkiseura aikoo panostaa organisaation uudistamiseen.

LP Kangasalan pelaajat tuulettavat.
Tällä kaudella talousvaikeuksista kärsinyt LP Kangasala nappasi hopeaa naisten Mestaruusliigassa viime kaudella. Kuva: Tomi Hänninen
Bettina Törnvall
Avaa Yle-sovelluksessa

Naisten Mestaruusliigassa pelaava LP Kangasala tiedotti 17. helmikuutta joukkueen tukalasta taloustilanteesta. Viime kauden finalistilla oli noin 30 000 euron vaje tämän kauden osalta.

Joukkue päätti käynnistää kampanjan, jossa tavoitteena oli myydä 500 tukilippua 15. maaliskuuta järjestettävään ensimmäiseen pudotuspeliotteluun. Joukkue onnistui tavoitteessaan ja joukkue on lähempänä 20 000 euroa.

LP Kangasala ry:n puheenjohtaja Jarkko Laineen mukaan kampanja on edennyt hyvin.

– Sinänsä erittäin hyvä tilanne, mutta ihan maalissa ei kuitenkaan olla, Laine kertoo.

Myös pelaajat ovat osallistuneet varainhankintaan myymällä tukilippuja sponsoreille.

Laineen mukaan käynnissä oleva kausi pystytään pelaamaan loppuun. Myös ensi kausi on vahvoilla kantimilla.

– Ei tarvitse syödä ensi kauden tuloja tämän kauden loppuun saattamiseen.

Tavoitteena organisaation uudistaminen

Joukkueen tilanne ei ole Laineen mukaan poikkeuksellinen. Korona-aikana joukkueen toiminnan pelasti valtion ja liiton tuet. Laineen mukaan yksi suurin syy heikkoon taloudelliseen tilanteeseen on yleisön käyttäytyminen pahimman korona-ajan jälkeen.

– Yleisö ei ole palannut halliin normaaliin tapaan.

Sponsoritilanteeseen vaikuttavat myös talouden laskusuhdanne sekä Ukrainan sota.

LP Kangasalalla on kuitenkin selvät tulevaisuuden suunnitelmat. Joukkueen pitkäaikainen manageri Jorma Malm eläköityy kauden päätyttyä ja joukkueella on menossa organisaation uudistusprosessi. Tavoitteena on rakentaa entistä vahvempi organisaatio.

– Tavoitteena on luoda ammattimainen myyntiorganisaatio, jossa olisi tapahtumasuunnittelua ja kehitystä sekä tehokkaampaa myyntiä sponsoreiden suuntaan.

LP Kangasala on saanut mediassa kritiikkiä tuhlailusta. Laine haluaa oikaista tämän väitteen.

– Meillä on käytännössä yksi täysipäiväinen työntekijä. Joukkueen valmentaja ja pelaajat ovat enemmän ja vähemmän ammattilaisia. Loput rahat menevät juokseviin kuluihin, kuten kisamatkoihin.

LP Kangasala on tällä hetkellä kolmas runkosarjassa naisten Mestaruusliigassa. Seuraavan kerran Kangasala kohtaa LP Viestin 1. maaliskuuta.

Suosittelemme sinulle