Hyppää sisältöön

Kittilä haluaa ulkopaikkakuntalaiset pois hirvimetsältä – kunnan mukaan muualta tulevat metsästäjät aiheuttavat paljon ongelmia

Metsästys ei kuulu kunnan toimivaltaan, mutta Kittilä haluaa silti neuvotella asiasta.

Hirvenmetsästyksestä varoittava liikennenmerkin näköinen kyltti tien vieressä.
Kittilä haluaa vieraspaikkakuntalaiset pois hirvenmetsästyksen aloituksesta. Kuva: Heikki Rönty / Yle
Armi Auvinen

Kittilän kunta haluaa, ettei ulkopaikkakuntalaisille jatkossa myytäisi metsästyslupia hirvenmetsästyksen aloitusjaksolle. Kunta haluaa myös, että ulkopaikkakuntalaisten metsästyslupia rajattaisiin yleisestikin.

Kunta toivoo lisäksi, että ulkopaikkakuntalaisten metsästyksen valvontaa lisättäisiin. Kittilän kunnan mukaan ulkopaikkakuntalaisten metsästyksessä on ilmennyt runsaasti ongelmia muun muassa koirien käytössä, yksityisteiden metsästyskäytössä ja saalismäärien kontrolloinnissa sekä haittana porotaloudelle.

Kittilän kunnanhallitus käsitteli asiaa tiistain kokouksessa. Lupamyynnin rajoittaminen perustuu asiasta jo vuonna 2021 tehtyyn valtuustoaloitteeseen.

Kunnanhallitus päätti pyytää asian tiimoilta koolle neuvotteluja eri tahojen kesken. Kunta haluaa neuvotteluihin mukaan sekä Riistakeskuksen Lapin aluetoimiston, Metsähallituksen että Kittilän riistanhoitoyhdistyksen edustajan. Pyyntö on poikkeuksellinen, sillä metsästys ei kuulu kunnan toimivallan piiriin.

Kunnanhallituksen päätöksen mukaan kunta kuitenkin tiedostaa metsästyksen olevan kittiläläisille tärkeä harrastusmuoto ja ryhtyy sen takia toimiin.

Neuvottelun tavoitteena on kunnanhallituksen mukaan varmistaa metsästyslainsäädännön toteutuminen Kittilässä, sekä arvioida ja keskustella ylipäätään metsästyksen sosiaalisen kestävyyden perusteista suhteessa metsästyslakiin.

Vieraspaikkakuntalaisten hirvenmetsästys on herättänyt keskustelua myös muualla Lapissa. Viime syksynä Savukosken kunta teki vastaavanlaisen aloitteen Maa- ja metsätalousministeriölle.

Suosittelemme sinulle