Helsingin Länsiväylän varressa Lapinlahden vesialueella sijaitsevassa pienessä Sulhanen-nimisessä saaressa paloi maanantaina autiorakennus.
Rakennus oli vaatimaton lautahökkeli, ja vaatimaton on saarikin. Kalliopohjaisella saarella on pituussuunnassa mittaa noin 50 metriä ja leveyssuunnassa 25 metriä.
Tarkkaa tietoa siitä, mitä maanantai-iltana saarella tapahtui, ei kenelläkään tunnu olevan. Valistuneita arvauksia voi kuitenkin kehitellä kurkistamalla saaren värikkääseen historiaan.
Pirtutrokareita ja asunnottomien ystäviä
Helsingin kaupunki on omistanut Sulhasen saaren maat 1640-luvulta alkaen. Kaupungilla ei ollut saarelle varsinaisesti mitään käyttöä, ja 1900-luvun alkuvuosina se päätettiin antaa vuokralle.
Vuonna 1909 saareen rakennettiin ensimmäisen kerran rakennus, puuhuvila. Ensimmäinen vuokralainen oli Karl-Anders Lindström, joka teetti huvilaan piirustukset ja rakennutti sen.
Myöhemmin hän myi sen ja uusi omistaja pyysi kaupungilta vuokraoikeuden siirtoa. Sama toistui myöhemmin useasti: omistajat vaihtuivat tiuhaan, osa viihtyi pidempään ja osa lyhyemmän ajan.
Kieltolain aikaan saarella asui vuokralaisena oli perhe, joka harjoitti pirtun salakuljetusta. Tähän toimintaan osallistuivat ainakin perheen isä ja kolmesta pojasta nuorin ja vanhin.
Aluevesirajan tuntumaan saapui säännöllisesti pirtulaivoja, joista haettiin lasteja Suomen puolelle. Poliisilla oli vihiä toiminnasta, ja Sulhaselle tehtiin useita ratsioita.
Saaren huvilassa ehti vuosien varrella asua myös muun muassa kauppiaita, leskirouvia sekä maineikas valokuvaaja Emil Rundman. Kirjailija Maarit Verronen perehtyi saaren historiaan valmistellessaan vuonna 2014 julkaistua kirjaansa Sulhanen Lapinniemen viimeinen saari.
Verrosen mukaan maanantaina tulipalossa tuhoutunut rakennus oli alun perin sauna. Se rakennettiin vuoden 1975 tietämillä, jolloin saarella asuivat Saimi ja Veikko Keränen.
– Yleisiä saunoja lakkautettiin silloin Helsingissä paljon, joten Veikko päätti rakentaa itse saarelle saunan vävynsä ja kavereidensa kanssa, Verronen sanoo.
Kerästen lapsia haastatelleen Verrosen käsityksen mukaan Keräset olivat sosiaalista ja ystävällistä porukkaa. Heidän luonaan asui ihmisiä, joilla ei välttämättä ollut omia asuntoja.
– He ottivat näitä ihmisiä sinne kämppäämään ja auttamaan vaikkapa saunan rakennuksessa.
1980-luvun alussa kaupunki alkoi korottaa alueen maanvuokraa. Saimi Keränen kuoli vuonna 1985 ja Veikko muutamaa viikkoa myöhemmin. Veikon ystävä Eino Väyrynen jäi asumaan kaupungin vuokralaiseksi saarelle vuoteen 1989 asti.
Rakennukset olivat siirtyneet kaupungin omistukseen, ja kaupunki halusi kaikesta päätellen saaren asukkaista eroon. Väyryselle osoitettiin kaupungin vuokra-asunto mantereen puolelta.
Eino Väyrynen oli siis saaren viimeinen virallinen asukas, mutta pian tämän jälkeen saari rakennuksineen otettiin epäviralliseen asumiskäyttöön. Tämän estääkseen kaupunki päätti polttaa vanhan rakennuksen pelastuslaitoksen avulla marraskuussa 1997.
Tälläkään ei ollut toivottua vaikutusta, sillä saarella on riittänyt epävirallisia asukkaita näihin päiviin saakka.
”Tonttu” oli kesäasukas vuosien ajan
Tapani Valtakari koputteli aikansa mökin ovelle kahden sosiaalityöntekijän kanssa. Sisältä kuului ääniä, mutta kukaan ei tullut avaamaan.
Lopulta pienen suostuttelun jälkeen oven avasi parrakas, pipopäinen mies, jonka olemus oli jollain tapaa tonttumainen. Mies oli asunut Sulhasessa jo jonkin aikaa.
Hän oli rakentanut pienen lautan rakennustyömailta löytyneistä styroksilevyistä ja laudoista, ja sillä hän seilasi muutaman kymmenen metrin matkaa mantereen puolelle. Hän kertoi kalastavansa lähivesillä ja hakevansa juomavettä Ruoholahden ostoskeskuksen vessasta.
Valtakari on Lapinlahden Merelle ry:n puheenjohtaja. Yhdistys toimii Lapinlahden entisen sairaalan alueella, aivan Sulhasen naapurissa. Vuoden 2017 tai 2018 kesällä häneen otettiin sosiaalivirastosta yhteyttä ja kyseltiin Sulhasessa mahdollisesti oleilevasta henkilöstä.
Valtakari ja muut yhdistyksen ihmiset olivat nähneet saarella liikettä, ja niin sosiaalityöntekijöiden kanssa sovittiin, että he lähtevät yhdessä katsomaan, kuka saaressa oleilee.
Kävi ilmi, että tämä tontuksi kutsuttu mies halusi olla yksin eikä tarvinnut minkäänlaista apua. Sosiaalityöntekijät kävivät kuitenkin vuosittain tarkastamassa tilanteen ja kyselemässä hänen kuulumisiaan. Joskus lääkärikin otettiin mukaan.
Edellinen kerta oli Valtakarin mukaan viime kesän alkupuolella.
Myös Maarit Verronen kertoo tavanneessa saarella miehen, joka oli kaikesta päätelleen viettänyt siellä ainakin muutamia öitä. Tämä tapahtui elokuussa 2014.
– Hän oli noin 30-vuotias kaveri, jolla oli makuupaikka siellä hökkelissä. Hän poltti nuotiota pallogrillin puolikkaassa siinä pihalla ja kertoi, että lahdesta nousee hyvin kalaa, Verronen sanoo.
Talvisin saari oli hiljainen
Lapinlahden sairaala-alueelta on selkeä näköyhteys Sulhaseen. Tapani Valtakarin mukaan talviseen aikaan saaressa ei ole näkynyt kuulemma juuri koskaan mitään liikettä.
Tiistaina aamupäivällä, noin puoli vuorokautta tulipalon alkamisen jälkeen Sulhasen saaren palon jälkiä olivat paikalla tutkimassa poliisin ja pelastuslaitoksen edustajat. He eivät kerro toimittajalle mitään, eikä kerrottavaa kuulemma paljoa vielä olisikaan.
Tutkinnanjohtajaksi nimetty Helsingin poliisin rikoskomisario on vielä vapaapäivällä. Pienen tulipalon selvittäminen, jossa kukaan ei loukkaantunut, ei liene poliisin prioriteettilistalla erityisen korkealla.
Valtakari arvelee, että kyse on satunnaisesta ilkivallasta. Se lienee varsin valistunut arvaus.
