Suomen hyvinvointipalveluja joudutaan miettimään uudelleen monilla alueilla. Taustalla on puute niin rahoista kuin hoitohenkilökunnastakin. Vaikeudet olivat tiedossa jo ennen hyvinvointialueiden aloitusta, vaikka juhlapuheissa uskoteltiinkin, ettei muutos näkyisi asukkaille juuri mitenkään.
Pohjois-Pohjanmaalla Vaalassa paikallisen akuuttiosaston toimintaa ollaan ajamassa alas jo ensi keväänä.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen järjestämissuunnitelmankin mukaan Vaalan akuuttiosasto oli lakkautettavien listalla, mutta sen oli määrä sulkeutua vasta syksyllä. Aikataulun muutosta perustellaan sillä, ettei sinne ei ole saatu tarpeeksi henkilökuntaa.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen mukaan akuuttiosastoa ei kuitenkaan suljeta ennen kuin korvaavat palvelut ovat käytössä. Vaalan akuuttiosastolla on 12 potilaspaikkaa ja se on tarkoitettu lyhytaikaista, mutta lääkärin valvontaa vaativalle hoidolle.
Pohjois-Pohjanmaalla hyvinvointipalveluiden karsiminen on ollut työlistalla myös muualta maakunnasta. Suunnitelmissa on ollut vähentää reilusti sairaalapaikkoja sekä paikkoja erilaisesta palveluasumisesta. Yhteensä koko maakunnan alueen vähennystarpeeksi on laskettu noin 600 laitos- ja osastopaikkaa.
Myös erikoissairaanhoidossa suunnitellaan leikkauksia. Esimerkiksi Oulun yliopistollisesta sairaalasta on suunniteltu vähennettäväksi 70 paikkaa nykyisestä noin 500:sta ja psykiatrisesta osastohoidosta 16 paikkaa maakunnan nykyisistä 201 paikasta.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on korvaamassa palveluita esimerkiksi kotona ja etänä annettavina palveluina. Eilen julkistettiin, että Pohde ulkoistaa digitaalisia etäpalveluja yksityiselle yritykselle.
Vaalassa järjestetään keskiviikkona keskustelutilaisuus vuodeosaston järjestelyistä kunnantalolla kello 18.