Hyppää sisältöön

Bussilakko alkoi ruuhkattomasti, mutta pahempaa povataan: ensi viikolla myös ratikat, metrot ja junat voivat jäädä varikolle

HSL:n viestintäpäällikkö kertoo, että matkustajamäärät ovat olleet bussiliikenteessä tänään melko vähäisiä.

Meiju Kallio-Peltoniemi, istuu autossa Kulosaaressa
Meiju Kallio-Peltoniemi halusi auttaa muita ihmisiä lakkotilanteessa. Hän perusti aamulla Facebookiin ryhmän, jossa tarjosi muille autokyytiä. ”Olisi ihanaa, jos ihmiset tekisivät yhteiskuljetuksia, niin ruuhkatkin pysyisivät pienempinä.” Kuva: Ronnie Holmberg / Yle
Rosa Lehtokari,
Saara Hirvonen

Moni helsinkiläinen jäi tänään keskiviikkona etätöihin kotiin, sillä julkisilla kulkuvälineillä matkustaminen oli lakon vuoksi jopa mahdotonta.

HSL:n viestintäpäällikkö Johannes Laitila kertoo, että keskiviikko oli bussiliikenteen osalta odotetusti haastava. Tilanteessa on ollut suurta alueellista vaihtelua.

– Itäisessä Helsingissä on sellaisia alueita, jossa bussiliikennettä ei käytännössä ole ollut. Esimerkiksi Laajasalo on alue, joka on ollut vaikea hoitaa joukkoliikenteellisesti tänään. Siellä ei käytännössä ole ollut liikennettä.

Keskiviikkona päästiin ajamaan noin 25 prosenttia bussiliikenteestä. Kymmenen prosenttia bussiliikenteestä ei muutenkaan ole työtaistelun piirissä, mutta töihin saapui myös kuljettajia, jotka olisivat voineet halutessaan olla lakossa.

Niklas Tompkin, Helsinki.
Helsinkiläinen Niklas Tompkin kertoo päässeensä koululle kaverinsa isän kyydissä. Hän käy lukiossa Laajasalosta Itäkeskuksessa. ”Nyt joudun kävelemään kotiin Laajasaloon asti, menee 25–30 minuuttia, koska on bussilakko”, Tompkin sanoi Ylelle Herttoniemen metroasemalla. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Raitiovaunun, metron ja lähijunan matkustajamäärät ovat olleet Laitilan mukaan keskiviikkona kohtuulliset. Matkalippujen tarkastajat ovat poikkeuksellisesti olleet opastamassa matkustajia eri bussiterminaaleissa ympäri pääkaupunkiseutua, ja heidän havaintojensa mukaan ajetuissa bussivuoroissa ei ole ollut ruuhkaa.

– Pääsääntöisesti on ollut hyvin hiljaista, eli ihmiset ovat olleet hyvin tietoisia siitä, että bussit eivät tänään kauheasti kulje, Laitila sanoo.

Ensi viikolla julkinen liikenne saattaa seisahtua kokonaan

Laitilan mukaan HSL on toivonut liikennöitsijöiltä, että niin sanottuja bussiliikenteen runkolinjoja priorisoitaisiin lakon aikana.

Toinen HSL:n mahdollinen lakkoon liittyvä toimi voisi mahdollisesti olla se, että katvealueille ohjattaisiin bussiliikennettä niiltä osin, kun kuskeja saapuu töihin.

– Tässäkin tilanne on se, että jos varikolle ei kuljettajia tule, ei busseja silloin myöskään ajeta. Nämä katvealueet ovat johtuneet aika lailla juuri siitä, että kuljettajia ei yksinkertaisesti ole ollut.

Anne Pauna, Helsinki. Tulee yleensä pyörällä Pukinmäen juna-asemalle ja jatkaa junalla.
Anne Pauna matkusti junassa pyörän kanssa. Hän kertoi, että lakko ei ole vaikeuttanut hänen liikkumistaan, sillä hän normaalistikin pyöräilee Pukinmäen juna-asemalle. Pauna mietiskeli kuitenkin, että voi joutua vaihtamaan maanantaina omaan autoon, mikäli lähijunatkin menevät lakkoon. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Ensi viikolla pääkaupunkiseudun julkinen liikenne saattaa seisahtua kokonaan. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto sekä Rautatiealan unioni ovat antaneet lakkovaroituksen, joka koskee juna-, raitiovaunu- ja metroliikennettä.

Raitioliikennettä koskeva lakko alkaisi maanantaina 6. maaliskuuta kello 3, jos sopuun ei päästä sitä ennen.

Lakon on määrä päättyä perjantaina 10. maaliskuuta kello 3, mutta toinen junia, raitiovaunuja ja metroja koskeva lakko olisi mahdollisesti toteutumassa 13.–17. maaliskuuta välisenä aikana.

Bussilakko on ilmoitettu kestäväksi 10. maaliskuuta saakka. HSL ei ole neuvottelujen osapuoli.

– Pahimmassa tapauksessa ensi viikolla olisi kaikki liikenne seis, jos neuvottelutulokseen ei päästä sitä ennen. Vaikutukset matkustamiseen ovat tietysti varsin massiiviset.

Matkustajat suhtautuneet ymmärtäväisesti

HSL on seurannut sosiaalisen median keskustelua ensimmäisenä lakkopäivänä. Ihmiset ovat Laitilan mukaan pääosin suhtautuneet tilanteeseen ymmärtäväisesti.

– Tuntuu, että ihmiset ovat ymmärtäneet hyvin sen, että tämä työtaistelu on kerta kaikkiaan sellainen tilanne, että liikenne ei kulje.

Jonkin verran palautetta HSL on saanut siitä, että Reittiopas lakkasi toimimasta hetkellisesti tiistai-iltana ja myös keskiviikkona siinä on esiintynyt hitautta. Syyksi Laitilan mukaan epäillään kävijäpiikkiä.

Äiti Safiya Bousseksou, lapset Milena Maria Saarelma, Leo Teemu Lucas Saarelma ja isä Jesse Patrik Saarelma, Helsinki
Helsinkiläinen Safiya Bousseksou perheineen Herttoniemen metroasemalla Helsingissä myöntää, että bussilakko tuntuu autottomalla perheellä jo heti ensimmäisenä lakkopäivänä. Bousseksou sanoo ymmärtävänsä lakkoja mutta myöntää, että ne myös hankaloittavat muiden elämää. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Reittiopas ei keskiviikkona ole ollut myöskään täysin ajan tasalla, eli kaikki perutut vuorot eivät ole näkyneet palvelussa. Laitila pahoittelee tilannetta ja toivoo matkustailta ymmärrystä.

Osa matkustajista on kysynyt, miksi HSL ei järjestä enempää liikennettä.

– Meillä ei siihen tietysti oikein ole ratkaisuja. Sehän näissä työtaisteluissa onkin, että tällainen vaikutus niillä pyritään saamaan aikaan.

Suosittelemme sinulle