Hyppää sisältöön

Operaatio Ruokakassi sai apua ahdinkoonsa Turulta – avustussumma nousi puolella viime vuodesta

Avustusjärjestöllä on edelleen pulaa ruuasta, sillä kauppojen hävikkiruokaa ei ole tarjolla tarpeeksi.

Operaatio Ruokakassin varastotyöntekijä Janne Hietanen.
Varastotyöntekijä Janne Hietanen Operaatio Ruokakassin varastolla. Kuva: Minna Rosvall / Yle
Minna Rosvall

Operaatio Ruokakassi on toiminut 15 vuotta. Se on yksi Suomen neljästä suurimmasta ruoka-aputoimijasta. Se pystyy jakamaan yli 4 000 ruokakassia viikossa, vaikka hävikkiruokaa ei tule tarpeeksi jaettavaksi.

Toiminnanjohtaja Julia Lastunen kertoo, että vuoden 2021 ja 2022 välillä heille tulevan ruuan määrä väheni 27 prosenttia.

– Pudotus näkyy valtavasti. Kaikki meidän jäsenorganisaatiomme tarvitsisivat enemmän ruokaa, mutta me emme pysty sitä antamaan. Ruokaa ei yksinkertaisesti ole, kertoo Lastunen.

Turun kaupunki lisäsi avustussummaansa puolella vuodesta 2022. Se tukee Operaatio Ruokakassia noin 95 000 eurolla vuonna 2023.

– Joissain paikoissa on jouduttu hiukan miettimään sitä, pitääkö kävijämääriä rajata. Pääsääntöisesti tarpeeseen on pystytty vastaamaan. Jäsenorganisaatioilla on keinoja kompensoida pulaa, kertoo Lastunen.

Operaatio Ruokakassin toiminnanjohtaja Julia Lastunen.
Operaatio Ruokakassin toiminnanjohtaja Julia Lastunen on iloinen Turun kaupungin lisääntyneestä tuesta. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Vapaaehtoinen on nähnyt jonojen pitenevän

Vapaaehtoinen Maarit Helin on nähnyt ihmisten hädän. Se on lisääntynyt sähkön ja ruuan kallistumisen vuoksi.

– Ruokakassijonoissa on paljon lapsiperheitä, mutta myös vanhukset ovat paljon jonoissa.

Yksi hienoimmista järjestön arvoista on Helinin mukaan se, että kaikki voivat tulla hakemaan kassin, jos tarvetta on.

– Tulee ihan valtavan hyvä olo, kun ajattelee, miten moni ihminen on saanut avun joko hetkellisesti tai pidempiaikaisesti, pohtii Helin.

Operaatio Ruokakassin vapaaehtoinen Maarit Helin.
Vapaaehtoinen Maarit Helin kannustaa kaikkia avuntarvitsijoita tulemaan rohkeasti ruokakassijonoon. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Vuonna 2022 Operaatio Ruokakassi jakoi ruokaa noin 1 900 000 kiloa eli 214 000 ruokakassia.

Suosittelemme