Suomi oli neljäs Planican MM-kisoissa naisten viestikilpailussa. Suomen ankkuri Krista Pärmäkoski taisteli tiukasti pronssista ankkuriosuudella Ruotsin Maja Dahlqvistia vastaan.
Pärmäkoski lähti repäisemään 2,1 kilometriä ennen maalia ankkuriosuudella, mutta Ruotsin Maja Dahlqvist pysyi perässä. Planican sprintin MM-pronssimitalisti Dahlqvist kuittasi ohi loppukirissä.
– Kaikki suomalaiset hiihtivät hyvin oman osuutensa. Tämän korkeammalle ei vain riitä. Mitali olisi vaatinut muilta joukkueilta heikompaa päivää, Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila sanoi tuoreeltaan selostamossa.
Samaa mieltä oli toinen Ylen hiihtoasiantuntija Aino-Kaisa Saarinen.
– Mitali olisi tarvinnut pientä venymistä. Loppusuoralla olisi ollut melkein mahdottomuus voittaa, Saarinen totesi.
Maailmanmestaruuden vei Norja ennen Saksaa.
Ruotsilla ja Yhdysvalloilla kaatumisdraamaa
Johanna Matintalo hiihti mainion avausosuuden ja tuli kärjen tahdissa vaihtoon. Yhdysvalloilla Hailey Swirbul jäi heti kauas muiden mitaliehdokkaiden hiihtäjistä.
Matintalon tilannetta pidettiin kysymysmerkkinä, sillä hänen avauskisansa MM-sprintti oli mennyt vaisuhkosti.
Matintalo myönsi olleensa epävarma olostaan ennen kisaa, mutta huomasi ladulla kropan toimivan.
– Olen tyytyväinen, että viesti ei kaatunut meidän osuuteen. Onnistuin olemaan pilaamatta viestin tällä kertaa, kuten kävi Toblahcissa (maailmancupissa ennen MM-kisoja), Matintalo huokaisi.
Toisella osuudella nähtiin joukkueilta kovia perinteisen hiihtäjiä. Suomi, Saksa, Ruotsi ja Norja vetivät tasatahtiin kärjessä. Kerttu Niskaselta odotettiin repäisyä, mutta Astrid Öyre Slind, Ebba Andersson ja Katharina Hennig pysyivät Suomen kanssa samassa pakassa.
Osuuden lopussa nähtiin samassa mutkassa draamaa, kun Ebba Andersson kaatui ensiksi. Ruotsin tähdeltä meni sauva poikki. Kauempana tulleelle Yhdysvaltojen Rosie Brennanille kävi samalla lailla.
Asiantuntija Kalle Lassilan mukaan Andersson sotkeutui omiin jalkoihinsa tilanteessa.
– Onneksi pystyin väistämään sen. Vähän Ebba sohelsi siinä ihmeellisessä paikassa, Kerttu Niskanen totesi tilanteesta.
Ebba Andersson oli todella pettynyt tilanteesta Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n haastattelussa.
– Huusin h******i, kun se tapahtui. Tuntuu p*****a. Olen iloinen, kuinka käsittelin tilanteen. Mutta tässä viestissä oli tilanne tolppa sisäään, tolppa ulos. Nyt olemme pronssilla, emmekä kultamitalilla, Andersson totesi.
Piippo ja Karlsson ottivat kaiken irti – lääkäri otti suomalaisen reppuselkään
Ruotsi jäi 8,7 sekunnin päähän kolmannelle osuudelle lähtiessä. Frida Karlsson kuitenkin otti nopeasti kärkikolmikon kiinni.
Kolmannella osuudella nähtiin ylämäessä Norjan Ingvild Flugstad Östbergiltä repäisy, joka hajotti kärkiporukkaa. Suomen Eveliina Piippo jäi ensiksi jälkeen muista.
Saksan Pia Fink pystyi parhaiten pysymään Östbergin kyydissä, kun kovan työn tehneelle Karlssonillekin Östbergin vauhti oli liikaa.
Viimeisessä vaihdossa Norja johti Saksaa 6,2 ja Ruotsia 14,9 sekuntia. Suomi taipui 21,4 sekunnin päähän.
Eveliina Piippo ja Frida Karlsson ottivat kaiken irti kolmososuudella. Kaksikko makasi pitkään ladun pinnassa suorituksensa jälkeen. Suomen maajoukkueen lääkäri Janne Pesonen kantoi Piipon pois maalista reppuselässään.
– Tein kovasti töitä, että saisin muut kiinni. Sitten en pysynyt perässä laskuissa. Minulla ei ollut myöskään niin hyviä suksia. Tuntuu karvaalta, Karlsson sanoi SVT:lle.
Pärmäkoski yritti ratkaista ennen loppua
Pärmäkoski tuli vielä viimeisellä osuudella Dahlqvistin kantaan, mutta Ruotsin kiritykki oli tällä kertaa kovempi.
– Krista taisteli hyvin. Ei ollut tänään niin hyvä vire, että olisi pystynyt jättämään Dahlqvistia isoissa nousuissa. Loppukirissä tänään Dahlqvist vahvempi. Ei auta tyytyä kuin neljänteen sijaan, Suomen naisten valmentaja Juho Halonen kuvaili.
Pärmäkoski oli ennakkoon uumoillut, että pystyisi voittamaan kirikamppailussa kaikki muut ankkurit paitsi Dahlqvistin.
– Oli tarkoitus ratkaista matkalla. Aloitin rauhassa, että en hölmöile. Yritin matkalla repiä, koska tiesin, että loppu on tosi kova, Pärmäkoski sanoi.
Tunne oli Suomen ankkurilla karvas.
– Olisi kiva tuoda joukkue mitaleille, mutta Ruotsi oli vahvempi, Pärmäkoski summasi.
”Viimeinen matka on iso mitalimahdollisuus”
Suomella ei ole vielä yhtään mitalia MM-hiihdoissa. Viestissä se oli lähimpänä.
– Totta kai harmittaa kaikkia neljäs sija. Mitali oli todella lähellä. Ihan siinä ja siinä, ollaanko kolmansia vai neljänsiä. Emme olleet mitalisuosikkeja. Ruotsi oli yksi voittajasuosikeista. Tämä suoritus meni meiltä ylärekisteriin, Matintalo totesi.
– Totta kai on positiivista, että taistelimme viime hetkeen saakka mitalista. Yhdysvallat jäi kauas meidän taakse. Heitä pidettiin kovempana suosikkina mitaleille kuin meitä. Mielestäni meiltä oli hyvä suoritus siihen nähden, miten kisat ovat meiltä menneet, Niskanen komppasi.
Suomen naisten vastuuvalmentaja Jussi Piirainen lähteekin luottavaisena lauantain 30 kilometrin perinteisen kilpailuun. Tuossa kilpailussa Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski ovat mitaliehdokkaita.
– Mitalitili on avaamatta, mutta viimeinen matka on iso mitalimahdollisuus. Naiset ovat hyvässä kunnossa. Kalusto toimi hyvin. Tämä vaan lisää luottoa, Piirainen totesi.