Syksystä asti HK-Scanin väliaikaisena toimitusjohtajana toimineesta Juha Ruoholasta tulee yhtiön toimitusjohtaja.
Yhtiö hallitus päätti nimityksestä torstaina.
Ruohola on koulutukseltaan maa- ja metsätaloustieteen maisteri sekä eMBA. Hän on aiemmin toiminut HK-Scanissa Baltian liiketoimintayksiköstä, Puolan liiketoiminnasta sekä konsernin viennistä ja tuonnista vastaavana johtajana sekä useiden muiden ruokayritysten johtotehtävissä.
HK-Scan ilmoitti syyskuun lopussa, että yhtiön hallitus ja silloinen toimitusjohtaja Tero Hemmilä sopivat, että Hemmilä jättää toimitusjohtajan tehtävät. Hemmilä jätti tehtävät välittömästi.