Matkahuolto on irtisanonut jakelusopimuksensa 17:n eri puolilla Lappia sijaitsevan asiamiespisteen kanssa. Jakelumuutos johtuu siitä, että kesäkuun alussa Matkahuollon tavaran käsittely ja kuljetukset siirtyvät Oulun Autokuljetus Oy:lle.
Tuotantojohtaja Jani Ståhlhammar kertoo, että Lapin 42 asiamiespisteestä 17 on hoitanut pakettien alueellista jakoa. Kuljetusten siirtyessä OAK:lle nämä jakelusopimukset on purettu. Muu asiamiestoiminta voi jatkua entisellään, mutta ainakaan kaikille asiamiehille se ei ole mahdollista.
Esimerkiksi Tornion Matkahuollon yrittäjä Pirkko Jukkola sanoo joutuvansa luopumaan toiminnasta, koska työt ja tulot vähenevät olemattomiin. Myös perhe on työskennellyt yrityksessä.
– Jakelu on ollut meille tärkeä tulonlähde. Pakettien nouto- ja lähetyspaikkana toimiminen ei riitä, kun lipunmyyntikin loppuu.
Matkahuollon matkakorttien myynti palvelupisteissä loppuu kesäkuun lopussa. Siihen mennessä kaikki lipputuotteet on muutettu digitaalisiksi eli asiakkaat hankkivat liput mobiili- ja verkkopalveluista. Viime kuukausina Tornion asiamiespiste on palvellut matkakorttien ja sarjalippujen hankkijoita laajalta alueelta Meri-Lapissa, sillä Kemin matkahuollon asiamiespiste lopetti toimintansa kannattavuusongelmien vuoksi viime syksynä.
Saatuaan tiedon jakelutehtävän loppumisesta Jukkola sanoi saman tien irti myös muun osan sopimusta, koska se ei tuota tarpeeksi.
– Ellei ihmettä tapahdu, työt loppuvat toukokuun lopussa minulta ja perheeltäni.
Matkahuolto kertoi helmikuun lopussa, että Rovaniemen asema sekä Oulun asema ja logistiikkaterminaali siirtyvät liikkeen luovutuksilla Oulun Autokuljetus Oy:lle. Kesäkuusta alkaen OAK käsittelee ja kuljettaa koko Matkahuollon Pohjois-Suomen volyymin. Asemien ja terminaalin työntekijät siirtyvät OAK:in palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä.
Matkahuolto on toteuttanut samanlaisia muutoksia myös muualla Suomessa. Yhtiön mukaan muutosten taustalla on toisaalta tarve tarkastella kustannuksia ja tehostaa toimintaa, toisaalta asiakkaiden muuttuneet tarpeet.