Hyppää sisältöön

Superlupaus Anttola Suomen ankkuriksi MM-viestiin – Iivo Niskanen piikitteli ruotsalaista ja iski tiukan arvion joukkuestaan: ”Maailman paras”

Suomen miesten viestijoukkue on julkaistu. Niko Anttola on kovassa paikassa ankkuriosuudella. Ristomatti Hakola avaa kisansa viestin ensimmäisellä osuudella. Toisella osuudella hiihtävä Iivo Niskanen puhkuu itsevarmuutta.

Niko Anttola miesten 15 kilometrin kisassa.
Niko Anttola on Suomen viestijoukkueessa viimeisellä osuudella. Kuva: Tomi Hänninen - Chilipictures
Roope Visuri,
Laura Arffman
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen joukkue perjantain miesten viestikilpailuun Planican MM-hiihdoissa on julkaistu. Ristomatti Hakola on avausosuudella, Iivo Niskanen toisella osuudella, Perttu Hyvärinen kolmannella osuudella ja viimeisellä osuudella on Niko Anttola.

Anttolan valintaa viestijoukkueeseen on spekuloitu paljon viime päivinä. 20-vuotias suomalaislupaus antoi vahvat näytöt vapaan normaalimatkalla keskiviikkona.

– Niko oli hyvässä vireessä 15 kilometrillä. Tämä on raskas rata, Suomen päävalmentaja Teemu Pasanen perusteli valintaa.

– On tärkeintä, että porukka olisi jo pienenä ankkuriosuudella. Silloin pitää pystyä hiihtämään porukan mukana.

Hakolalle viesti on ensimmäinen kisa Planican MM-hiihdoissa.

– Aika pitkät puolitoista viikkoa ovat olleet. Nyt pääsee irti, Hakola kuvaili Yle Urheilulle tuoreeltaan valinnan jälkeen Suomen hotellilla.

Ristomatti Hakola ja Perttu Hyvärinen keskustelevat Planican MM-kisojen harjoituksissa.
Ristomatti Hakola ei ole toistaiseksi päässyt Planicassa kilpailemaan, mutta on heti kovassa paikassa. Kuva: Tomi Hänninen - Chilipictures

Hakolan mukaan hän on MM-kisavuoroaan odotellessaan hiihtänyt ”välillä hiljaa ja välillä vähän kovempaa”. Hänellä oli sprintissä kymmenennellä sijallaan säväyttäneen Ville Ahosen kanssa maanantaina pieni treenikilpailu.

– Tuloksia ei julkaista, mutta molemmilla meni hyvin, Hakola sanoi.

– Olo on vähän kysymysmerkki. Tehdään parhaamme ja katsotaan, mihin riittää.

Pasasen mukaan avausosuudella on tärkeää tulla muun porukan kanssa samaan aikaan vaihtoon.

– Ristomatti on hiihtänyt monta kertaa avausosuuden. Hän on sillä tavalla kokenut hiihtäjä, vaikka ei ole täällä hiihtänyt, myös Hakolan henkilökohtaisena valmentajana toimiva Pasanen sanoo.

”Maailman paras joukkue”

Anttolaa spekuloitiin kolmannelle osuudelle ja Hyväristä ankkuriksi.

– Meille tuli tämä tieto. Sillä mennään, Hyvärinen kuittasi kysymyksen viestijärjestyksestä.

Anttola myönsi, että paikka viestijoukkueessa tuli yllätyksenä.

– En ihan osannut odottaa tätä. Ei mikään helpoin paikka ole. Lähdetään haastamaan kovimpia joukkueita, Anttola totesi.

Iivo Niskasella oli ytimekäs mielipide joukkueestaan.

– Maailman paras, Niskanen luonnehti.

Niskaselle käy kaikki vaihtoehdot toiselle osuudelle.

– Lähdetään ihan mielenkiintoisin miettein kisaan. Tulee varmasti ihan hyvävauhtinen osuus, Niskanen totesi.

Joukkuetoveri Perttu Hyvärinen ei ollut yhtä lennokkaalla tuulella.

– En tiedä, mitä Iivo tarkoitti, missä asiassa ollaan parhaita. Mutta on meillä hyvä porukka. On meillä ainakin hauska porukka, Hyvärinen heitti.

Miesten viestijoukkue Laura Arffmanin haastattelussa Suomen joukkueen hotellilla.

Mitali ei ole realismia, sanoo asiantuntija

Tosi asiassa menestysodotuksia Suomen miehille ei hirveästi ole. Viimeksi Suomi on voittanut miesten viestissä MM-mitalin Liberecissä 2009. Mitalittoman putken jatkuminen on odotettavaa.

– Realismia ei ole, että tulisi uusi mitali. On kolme selvästi kovempaa joukkuetta: Norja, Ranska ja Ruotsi. Toisaalta on sama tarina kuin naisten viestissä. Jos Suomen miehet onnistuvat viimeisen päälle ja muilla tulee epäonnistumisia, mitalitaistelu on ihan haarukassa, Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila arvioi.

Lassila piti Suomen joukkuetta täysin odotettuna. Hakola on siinä mielessä mielenkiintoinen nimi, sillä hän on viimeksi kilpaillut Ranskassa maailmancupissa 29. tammikuuta eli yli kuukausi sitten.

Hakola oli 20 kilometrin yhteislähtökisassa perinteisellä hiihtotavalla 18:s.

– Ristomatti Hakola erottuu, koska häntä ei ole pitkään aikaan nähty kilpailuladulla. Kunto on arvoitus, Lassila toteaa.

Niko Anttola Planican MM-hiihdoissa.
Niko Anttola 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa 24:s ja toiseksi paras suomalainen Perttu Hyvärisen jälkeen. Anttola oli puoli minuuttia Remi Lindholmia nopeammin maalissa. Kuva: Tomi Hänninen - Chilipictures

Lassilan mukaan Anttolalla on edessä kova paikka ankkurina.

– On historiallista, että on ensimmäisissä arvokisoissaan ja noin nuorena ankkurina. Siihen pitää suhtautua niin, että on vain positiivista saavutettavaa. Hän on vasta uransa alussa, Lassila toteaa.

Sunnuntain 50 kilometrin kisan mestariehdokkaana pidetyltä Iivo Niskaselta Kalle Lassila odottaa viestissä paljon.

– Iivo Niskanen on ollut lähtökohtaisesti täysin dominoiva perinteisen osuuksilla viesteissä. Iivo pääsee huippukunnossaan tekemään toisella osuudella tosi isoa ja rumaa jälkeä, Lassila arvioi.

Hyvärisellä selvät sävelet kisataktiikaksi

Perttu Hyvärisellä oli selvät sävelet Suomen joukkueen taktiikaksi.

– Joukkueen keski-ikä laski aika paljon, kun saimme nuorehkon ankkurin. Lähdetään antamaan Nikolle hyvää passia. Eletään tilanteen mukaan. Otetaan peeseistä ne hyödyt irti, mitä saadaan. Jokainen tavoittelee maksimiaikaa, Hyvärinen kuvaili joukkueen taktiikkaa.

Hyvärinen lähtee avoimin mielin kisaan.

– Naisten viestissäkin oli yllättäviä tuloksia. Arvokisoissa on aina kaikki mahdollista suuntaan ja toiseen. Ei olla varmaan ykkössuosikkeja, mutta lähdetään ottamaan, mitä tulee. Sankarin viittaa on tarjolla. Yritetään ripustaa se Nikon päälle, Hyvärinen totesi.

Pasasen mukaan muiden joukkueiden kokoonpanoissa oli vähän yllätyksiä. Etenkin Norja yllätti Suomen valmennusjohdon, kun Hans Chister Holund on joukkueella avausosuudella.

Niskanen piikitteli ruotsalaista – aikoo lähteä Norjan kanssa karkuun

Hakola piti avausosuuden nimiä miellyttävinä ja mainitsi Ranskan Richard Jouven sekä Ruotsin Johan Häggströmin.

Häggström oli aiemmin sanonut, että ei haluaisi kisata Iivo Niskasta vastaan viestissä.

– Ei ole mitään väliä. Voidaan ajatella, että Rise on pahempi rasti kuin meikäläinen, Niskanen piikitteli.

Ristomatti ja Iivo Niskanen puhuvat Suomen vastustajista avausosuudella.

Hakolalla oli selvät sävelet osuudelleen.

– Tulen riittävän kärkiryhmässä. Päästetään peto irti. Iivo tekee tuhoisaa jälkeä. Perttu tekee perussuorituksen. Niko viimeistelee, Hakola sanoi Suomen joukkueen kisan kulusta.

Niskasen mukaan välipäivät sitten viime viikonlopun yhdistelmäkisan jälkeen ovat menneet hyvin.

– Nyt vaatii itseltä, että pitää hiihtää hyvää vauhtia. Meidän päävastustajat ovat pahoja, jos he pääsevät yhtä aikaa vapaalle. Heillä on vahvat hiihtäjät vapaalle, Niskanen totesi.

Yhdistelmäkisassa Niskanen ei pystynyt repimään joukkoa perinteisellä osuudella.

– Ei kärsisi muiden olla samalla lailla mukana kuin skiathlonissa. Mielellään olisimme toisen osuuden jälkeen Norjan kanssa irti. Sitten pääsisi Perttu hiihtämään jonkun aikaa ja toivottavasti loppuun saakka maailman parhaan vapaan hiihtäjän kanssa, Niskanen sanoi viitaten Planican MM-hiihtojen kaksinkertaiseen kultamitalistiin Simen Hegstad Krügeriin.

Iivo Niskanen on voittanut lähes kaiken muun jo urallaan paitsi viestimitalin.

– Olisihan se hienoa juhlia porukalla. Ollaan tultu niin monta kertaa pettyneenä rekalle. Jos nyt vihdoin pääsisi poikien kanssa saunomaan, Niskanen pohti.

4x10 kilometrin viesti alkaa perjantaina kello 13.30. Suora lähetys TV2:ssa, Yle Areenassa, Yle Puheella ja Yle-sovelluksessa MM-hiihdon liveseurannassa.

Suosittelemme sinulle