Oulun poliisilaitos on saamassa valmiiksi laajan tutkinnan verkkopetosvyyhdistä, joka käsittää 19 petosta, yhden törkeän petoksen, yhden petoksen yrityksen sekä kuusi identiteettivarkautta.
Teot ovat tapahtuneet ympäri Suomea vuoden 2022 maalis- ja kesäkuun välillä. Rikoskokonaisuus saatetaan syyteharkintaan lähipäivinä.
Petosten tekijöillä oli uskottavan oloisia myynti-ilmoituksia pääsääntöisesti verkon Nettivene-, Nettikaravaani- ja Tori.fi-sivustoilla.
Kun halukas ostaja oli ottanut yhteyttä tavaran ”myyjään”, ostajalta pyydettiin käsirahaa. Ostajat maksoivat käsirahaa vaihtelevan suuruisia määriä, minkä jälkeen myynti-ilmoitus poistettiin eikä ”myyjään” enää saatu yhteyttä.
Petosten tekijät ovat poliisin mukaan onnistuneet saamaan asianomistajilta rikollisilla teoilla yhteensä yli 40 000 euroa.
Pääepäilty, joka hyötyi rikoksista eniten, on ollut vangittuna esitutkinnan aikana. Poliisi epäilee, että rahaliikenteen hoitamiseen ja muun muassa myynti-ilmoitusten tekemiseen osallistui seitsemän muuta henkilöä. He ovat olleet kiinniotettuina tai pidätettyinä asiaan liittyen.
Poliisin mukaan toiminta on ollut erittäin ammattimaista. Rikoskomisario Kimmo Tuulenkarin mukaan esitutkinnassa saadun selvityksen mukaan rikosten pääepäilty käytti hyväkseen yhteiskunnan vähäosaisimpia henkilöitä rikosten tekemisessä.
– Kyse ei kuitenkaan ole mistään etnisestä ryhmästä, kertoo Tuulenkari. Teot ovat keskeytyneet ainoastaan poliisin väliintuloon.
Esitutkinnassa saadun selvityksen mukaan rikosten pääepäilty käytti hyväkseen yhteiskunnan vähäosaisimpia henkilöitä rikosten tekemisessä siten, että hänen oma osallisuutensa tehtyihin rikoksiin olisi peittynyt. Teot ovat keskeytyneet ainoastaan poliisin väliintuloon.
Oulun poliisilaitoksen Kajaanin-tutkintayksikössä on kesken toinenkin laaja esitutkintakokonaisuus, jossa on sama tekotapa mutta eri pääepäilty. Kyseinen kokonaisuus käsittää yhteensä 32 rikosta, joista suurin osa on petoksia.
Poliisi muistuttaa verkkokaupan vaaroista ja kehottaa kansalaisia harkitsemaan erittäin vakavasti, maksaako tuotteesta etukäteen sitä näkemättä.