Olen joskus kuullut sanottavan, että sota tuo ihmisistä esiin parhaat ja huonoimmat puolet.
Suomalais-ukrainalaisena olen havainnut, että ukrainalaisuudesta on Venäjän hyökkäyssodan alettua länsimediassa tehty urhoollisuuden synonyymi. Tämä onkin ehdottomasti ansaittua monien ukrainalaisten kohdalla.
Olen asunut Ukrainassa sodan alusta asti ja dokumentoin sotaa. Minunkin silmissäni ukrainalaiset ovat nousseet sankarillisesti vastarintaan toivottoman näköisessä tilanteessa.
Ukrainan aluepuolustusjoukkojen rekrytointipisteet täyttyivät jo sodan alussa vapaaehtoisista ja kaupungit muuttuivat kollektiivisiksi avustuskeskuksiksi.
Sain itsekin osani tavallisten ukrainalaisten pyyteettömästä avusta. Kun saavuin Mykolajevin rintamakaupunkiin, sain hotellia etsiessäni täysin tuntemattomilta paikallisilta pyytämättä majapaikan sekä borssikeittoa. Kukaan ei halunnut palveluksista korvausta.
Uusi vedenjakaja ukrainalaisten keskuudessa voi olla ihmisten vaihteleva panos maansa eteen sota-aikana.
Sodan kuluessa olen kuitenkin huomannut, että on myös ukrainalaisia, jotka eivät koe sodan liittyvän heihin. Jotkut miehet käyttivät sodan alkupäivien kaaosta hyväkseen ja pakenivat mahdollista asevelvollisuuttaan ulkomaille.
On hyvä muistaa, että ukrainalaisiakaan ei voi lokeroida yhteen muottiin. Arviolta 40 miljoonan ihmisen kansakunnassa henkilökohtainen suhtautuminen valtioon ja sotaan eroaa suuresti.
Sodan alkuvaiheessa tuntui surrealistiselta nähdä joidenkin sotaa paenneiden nuorten ukrainalaisten bikinikuvia Kreikan turistirannoilta tai bilekuvia Berliinin yökerhoista. Samaan aikaan enemmistö ukrainalaisista seurasi Azovstalin puolustajien eloonjäämiskamppailua Mariupolissa.
Oma lukunsa ovat viime aikojen korruptioskandaalit. Vaikka korruptio on ollut arkipäivää Ukrainassa sen itsenäistymisestä asti, sodan aikana tapahtuneet väärinkäytökset ovat suututtaneet monia.
Ukrainan presidentti Zelenskyi onkin joutunut erottamaan useita poliitikkoja ja virkamiehiä - osansa korruptiotutkinnoista ovat nyt saaneet myös Ukrainan oligarkit. Monet maata seuranneet ulkomaalaiset tarkkailijat ovat pitäneet presidentin viimeaikaisia korruptionvastaisia toimia poikkeuksellisen vahvoina.
Korruptionvastainen taistelu olisi mahdotonta ilman sananvapautta ja vapaata mediaa. Ukrainan lehdistö ja riippumattomat korruptionvastaiset toimielimet ovat olleet erittäin aktiivisia puuttuessaan väärinkäytöksiin.
Vähemmälle huomiolle länsimediassa on jäänyt se, että ruohonjuuritasolla Ukrainassa on merkittävää yhteiskunnallista liikehdintää. Maahan on sodan aikana syntynyt tuhansien avustus- ja kansalaisjärjestöjen verkosto.
Vapaaehtoisryhmittäytyminen ei aina ole järjestöpohjaista, vaan esimerkiksi monien kylien ja kaupunginosien asukkaat ovat järjestäytyneet usein itsenäisiksi pieniksi soluiksi. Nämä solut esimerkiksi ylläpitävät jonkun tienhaaran tiesulkua tai majoittavat ja muonittavat paikallisia aluepuolustusjoukkoja.
Kansalaisten omaehtoinen järjestäytyminen ylläpitää yhteiskunnan toimintoja, kun valtio ei siihen kykene. Järjestäytymisen seurauksena ukrainalaiset saattavat pystyä tulevaisuudessa vaikuttamaan maansa kehitykseen uudella tavalla.
– Ukrainalaiset haluavat nähdä aidon muutoksen korruptionvastaisessa taistelussa. Verta on vuodatettu liikaa, jotta asiat jatkuisivat kuten ennen sotaa, sanoi taksikuski, kun olin matkalla rautatieasemalle.
Kuski kertoi muutenkin näkemyksiään sodan vaikutuksesta ihmisiin.
– Sota muutti ihmisiä, jotka jäivät Kiovaan sodan alkamisen jälkeen. He kokivat ilmahälytykset, jonot apteekkeihin ja hupenevat ruokavarannot.
Kuski kertoi vaihtaneensa puhekielekseen ukrainan, vaikka oli ollut koko aiemman elämänsä venäjänkielinen.
Venäjän raakalaismainen hyökkäyssota onkin aidosti yhdistänyt ukrainalaiset. Enää ei puhuta vanhoista jakolinjoista; länsi- ja itäukrainalaisista, ukrainan- tai venäjänkielisistä, rikkaista ja köyhistä. Tilalle on syntymässä voimakas kansalaisyhteiskunta.
Ukrainassa ollessani olen kuullut monen sanovan, että sota on näyttänyt, kuka kukin on.
Uusi vedenjakaja ukrainalaisten keskuudessa voi olla ihmisten vaihteleva panos maansa eteen sota-aikana. On selvää, että osa kansasta on tehnyt vastarinnan eteen enemmän kuin toiset.
– Jos asevelvollisuutta ulkomaille paenneet miehet päättävät sodan loputtua palata, niin lapiot käteen ja pakkotyöleireille jälleenrakentamaan maata, tiuskaisi eräs ukrainalainen tuttavani.
Vaikka vihollisen myötäilijöitä ja sotatilannetta hyväksikäyttäviä oman edun tavoittelijoita lienee suhteellisen vähän, niin sotaan passiivisemmin suhtautuvia olen havainnut jonkin verran.
Sota herättää klassisen kysymyksen ihmisen velvollisuuksista isänmaatansa kohtaan. Sodan jälkeen jokaisen ukrainalaisen tulee osata vastata kysymykseen; mitä sinä teit maasi hyväksi sodan aikana?
Lukas Stasevskij
Kirjoittaja on suomalais-ukrainalainen sellisti ja elokuvaohjauksen opiskelija. Stasevskij on asunut vuodesta 2021 Ukrainassa. Tällä hetkellä hän tekee dokumenttielokuvaa Ukrainan identiteetin murroksesta sekä järjestää humanitaarista apua Ukrainaan.
Kolumnista voi keskustella 31.3. kello 23.00 asti.
