Hyppää sisältöön

MTV: Naisleijonien entinen päävalmentaja Pasi Mustonen teki Suekille tutkintapyynnön kuudesta pelaajasta

Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen syytti pelaajia siitä, että he olivat "julkisesti aiheuttaneet tilanteen", jossa häntä on kohdeltu "epäeettisesti".

Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen kuvassa.
Pasi Mustonen toimi Naisleijonien päävalmentajana vuosina 2014-2022. Kuva: Tomi Hänninen
Hinni Hirvonen,
STT Urheilu

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen entinen päävalmentaja Pasi Mustonen kertoi sunnuntaina MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa tehneensä tutkintapyynnön kuudesta pelaajasta Suomen urheilun eettiselle keskukselle Suekille.

Kyseiset kuusi maajoukkueen entistä ja nykyistä pelaajaa ovat puolestaan syyttäneet Mustosta epäasiallisesta käyttäytymisestä maajoukkueessa. Suekin selvitys naisten jääkiekkomaajoukkueesta valmistui helmikuun puolivälissä. Asian käsittely Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunnassa on kesken.

Mustosen mukaan kyseiset kuusi pelaajaa ovat ”julkisesti aiheuttaneet tilanteen”, jossa häntä on kohdeltu ”epäeettisesti”.

– Se on julkisuudessa lehtien palstoilla ilmentynyt ja todentunut mainettani ja kunniaani haittaavana kirjoitteluna, Mustonen sanoi Huomenta Suomessa.

Naisleijonien entinen maalivahti Noora Räty paljasti syksyllä julkaistussa kirjassaan, että 16 maajoukkueen pelaajaa lähestyi Pekingin olympialaisten aikaan Jääkiekkoliittoa kirjeellä, jossa he valittivat Mustosen käytöksestä.

Pian tämän jälkeen kymmenen entistä pelaajaa, valmentajaa tai taustahenkilöä lähestyi mediaa avoimella kirjeellä, jossa he esittivät tukensa Mustoselle.

Naisleijonien valmentajat Pasi Mustonen ja Kari Eloranta 2019 MM-kisoissa.
Pasi Mustonen toimi Naisleijonien päävalmentajana vuosina 2014–2022. Kuva: Tomi Hänninen

Mustosen mukaan kaksi Jääkiekkoilijoiden pelaajayhdistyksen hallitukseen kuuluvaa pelaajaa olisi saapunut ”Pekingiin tuhoamaan joukkueen sisältäpäin”.

Mustonen poistui Pekingin olympialaisista henkilökohtaisten syiden vuoksi kesken turnauksen. Naisleijonat ylsi lopulta olympiapronssille.

Mitaleja Naisleijonille jakamassa Emma Terho.
Naisleijonat ylsi Pekingissä pronssille. Kuva: Getty Images

Pelaajien edustaja, asianajaja Matti Huhtamäki oli Huomenta Suomessa jyrkästi eri mieltä Mustosen esittämistä väitteistä.

– En ymmärrä väitettä, että tämä olisi tuhonnut joukkueen. Tämä ei selkeästi vaikuttanut joukkueen menestykseen olympialaisissa.

– Päämiesteni kannalta on äärimmäisen valitettavaa ja surullista, että puhumme keskeneräisistä asioista, jotka ovat vielä Jääkiekkoliiton kurinpidossa ja sitä kautta niiden kommentoiminen julkisesti tai näiden asianomistajien mustamaalaaminen on mielestäni väärin ja eettisesti erittäin kyseenalaista.

Petra Nieminen kuljettamassa kiekkoa.
Petra Nieminen kuului Pekingissä Naisleijonien kapteenistoon. Kuva: Tomi Hänninen

Naisleijonien Petra Nieminen kertoi Huomenta Suomessa Pelaajayhdistyksen jäsenten ottaneen yhteyttä kapteenistoon Mustosta koskevien ilmoitusten takia, joista olivat kertoneet maajoukkueen entiset pelaajat. Niemisen mukaan ilmoitukset tulivat yllätyksenä. Hän koki yhteydenotot uhkaavina.

Suosittelemme