Hyppää sisältöön

Älytön tulos Valioliigassa! Liverpool möyhensi Manchester Unitedin 7–0

Hyvässä vireessä ollut Manchester United kärsi nöyryyttävän tappion Liverpoolille.

Mohamed Salah tuulettaa.
Mohamed Salah nousi Liverpoolin kaikkien aikojen maalitykiksi Valioliigan aikakaudella. Kuva: PA Images / Getty Images
Mika Halonen

Liverpool jyräsi Valioliigan sunnuntai-illan kotiottelussaan Manchester Unitedin 7–0.

Tulos on muutenkin käsittämätön, mutta etenkin ottaen huomioon joukkueiden tämän kauden voimasuhteet.

United on sarjassa kolmantena. Sen edellinen tappio Valioliigassa tuli Arsenalia vastaan 22. tammikuuta. Tämän vuoden puolella ManU oli lisäksi ottanut Valioliigassa viisi voittoa ja kaksi tasapeliä.

Liverpoolille tuli vuoden alussa neljästä pelistä kolme tappiota ja tasapeli. Toki Liverpool on sittemmin oikaissut kurssiaan ja nousi nyt jo viidenneksi.

ManUa vastaan maalinteon aloitti PSV:stä hankittu hollantilaishyökkääjä Cody Gakpo 43. minuutilla. Gakpo harhautti itsensä hienosti maalintekoon Andy Robertsonin läpisyötön jälkeen. Osuma oli Gakpon toinen Valioliigassa.

Toisella puoliajalla alkoi todella tapahtua. Darwin Nunez osui 47. minuutilla puskettuaan sisään Harvey Elliottin syötön.

Gakpo teki toisensa 50. minuutilla Mohamed Salahin esityöstä. Salah iski 66. minuutilla, kun Liverpool onnistui hienosti ManUn kulmapotkun jälkeen vastaiskusta.

Nunez teki illan toisensa 75. minuutilla, jälleen päällä, nyt Jordan Hendersonin keskityksestä.

Darwin Nunez juhlii maaliaan Manchester Unitedia vastaan.
Uruguaylainen Darwin Nunez puski seitsemännen ja kahdeksannen maalinsa Valioliigassa. Kuva: Getty Images

Salah teki toisen maalinsa 83. minuutilla. Hän nousi Robbie Fowlerin ohi Liverpoolin kaikkien aikojen maalitilastossa. Edellä maalimäärässä on vielä viisi pelaajaa, mutta 129 osumallaan Salah on nyt Valioliigan aikakaudella Liverpoolin kovin maalitykki.

Loppulukemat teki Roberto Firmino 88. minuutilla.

Liverpool vei pallonhallinnan 60–40, maalintekoyritykset 18–8 ja vedot maalia kohti 8–4. Liverpoolin maalia kohti menneistä vedoista siis 7/8 upposi.

7–0 on Liverpoolin kaikkien aikojen selvin voitto Unitedista. Edellinen oli 7–1 vuonna 1985.

0–7 sivuaa ManUn kaikkien aikojen suurinta tappiota. Viimeksi se hävisi 0–7 vuonna 1931 Wolverhamptonia vastaan.

– Nämä pelaajat näyttävät, että heillä on vielä paljon kasvamista ennen kuin he voivat käsitellä tällaista. Tämä paikka (Anfield) on Unitedille pahin paikka pelata, entinen ManU-puolustaja Gary Neville sanoi BBC:n mukaan.

Myös ManUn päävalmentaja Erik ten Hag sanoi, että realismi iski Unitedin kasvoille.

– Tämä ei ole meidän standardimme. Emme pelanneet joukkueena. Se oli epäammattimaista. Kyllä, olen vihainen. Ehdottomasti.

– Olen yllättynyt, koska olen nähnyt viime viikot ja kuukaudet, että tämä joukkue on sitkeä ja sillä on voittajan asenne. Toisella puoliajalla meillä ei ollut lainkaan asennetta.

Sarjataulukko tästä linkistä.

Suosittelemme sinulle