Pika-aitojen tuore Euroopan mestari Reetta Hurske on ollut pienestä pitäen monipuolinen ja määrätietoinen urheilija. Näin kertoo Hurskeen seuran Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja Elisa Hakanen.
– Milloin hän juoksi pitkän matkan viestissä, milloin maastokisoissa ja on hän myös otellut.
Hakanen on seurannut tuoreen Euroopan mestarin uraa alkuajoista asti.
– Sieltä se Hippo-viikkokisoista aikoinaan lähti ja nyt palkintona EM-kulta, Hakanen kirjoitti sunnuntai-illan onnitteluviestissä Twitterissä.
”Kyynel tuli silmään”
Reetta Hurske juoksi sunnuntaina selvään voittoon 60 metrin aitajuoksussa EM-hallikisoissa Istanbulissa.
Elisa Hakanen oli mukana EM-hallikisojen järjestelyissä Istanbulissa. Hän näki Hurskeen mestaruuden paikan päällä, lähellä maaliviivaa.
– Kyllä siinä kyynel tuli silmään, kun mietti sitä, kuinka paljon hän on tehnyt töitä mestaruuden eteen, Hakanen sanoo.
– Oli hieno seurata Reetan tunteenpurkauksia ja iloa kentällä, Hakanen lisää.
Vihdoin nappisuoritus arvokisoissa
Hakasen mukaan voiton tekee erityisen hienoksi se, että Hurskeella on ollut matkan varrella vastoinkäymisiä ja epäonnea arvokisoissa.
Esimerkiksi vuoden 2022 MM-kisoissa Eugenessä Hurske kolisteli aitaan 100 metrin aitajuoksun välierissä ja jäi erässään viimeiseksi.
Myös Münchenin EM-kisojen haastattelussa Hursketta ”otti päähän”, kun sielläkin kisat loppuivat välieriin.
Nyt nappisuoritus viimein osui kohdalle.
– Määrätietoisuus, jolla hän mestaruuden eilen nappasi, osoitti sen, että vaikeuksista on selvitty.
Pyrinnössä aitajuoksun suosio on ollut suurta jo ennen Hurskeen mestaruutta. Elisa Hakanen toivoo, että Hurske toimii esimerkkinä sekä aitajuoksijoille että muillekin nuorille urheilijoille.
– Kannattaa haaveilla ja laittaa itsensä likoon. Mikä vaan voi olla mahdollista.
Hakanen tuli Suomeen aamukoneella, Hurske saapuu perässä myöhemmin maanantaina. Pyrinnön EM-kultajuhlat ovat jo mielessä.
– On tämä sellainen asia, jota pitää tavalla tai toisella juhlistaa, Hakanen sanoo.
Ennen kuin paljastaa omia juhlasuunnitelmiaan Elisa Hakanen aikoo soittaa Hurskeelle huomenna tiistaina ja kysyä, mitä mestari itse juhlilta toivoo.
Tampereen kaupunki aikoo myöntää Hurskeelle EM-kullan kunniaksi rahapalkinnon, joka on suuruudeltaan todennäköisesti muutama tuhat euroa.