Helsingin käräjäoikeus on aloittanut maanantaina hieronta- ja kauneusalan yrittäjän syytteiden käsittelyn. Syyttäjän mukaan kyse on ihmiskaupasta ja useista muista rikoksista.
Hyväksikäytön kohteena on syyttäjän mukaan ollut yhteensä 11 ihmistä. Heistä kolme on lapsia. Uhrit ovat pääasiassa naisia ja thaimaalaisia.
Syyttäjän mukaan thaimaalainen nainen muun muassa houkutteli kaksi ihmistä lähtemään töihin Thaimaasta Suomeen. Nainen oli luvannut heille moninkertaisen palkan heidän kotimaansa ansiotasoon verrattuna. Suomessa kuukausipalkka luvattiin lähes 2 000 euroa, kun Thaimassa he ansaitsivat 500–800 euroa kuukaudessa.
Saavuttuaan viime vuonna Suomeen uhrit joutuivat pakkotyöhön. Työpäivät venyivät jopa yli kymmeneen tuntiin kokonaan tai lähes ilman vapaapäiviä. Muun muassa 11-vuotias lapsi joutui pyykkäämään neljän euron tuntipalkalla.
Lisäksi syytetty nainen peri palkoista erilaisia kuluja, joten suurin osa palkoista meni syyttäjän mukaan velkojen maksuun. Uhreilta veloitettiin muun muassa lentolipun hinta, asiakirjakustannuksia sekä aiemmin ilmaiseksi luvattuja majoitus- ja ruokakuluja.
Syytetty majoitti uhrit ensin kotinsa olohuoneeseen patjoille, syyttäjä kertoo. Myöhemmin hän vuokrasi työntekijöille kalustamattoman vuokra-asunnon. Ruoaksi syyttäjän mukaan tarjottiin lähinnä riisiä.
Vakavia syytteitä ja turvaamistoimia
Yrittäjää syytetään muun muassa ihmiskaupasta, laittoman maahantulon järjestämisestä ja kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Häntä syytetään myös lakisääteisten velvollisuuksien hoitamatta jättämisestä. Syyttäjä katsoo yrittäjän syyllistyneen törkeään kirjanpitorikokseen ja törkeään työeläkevakuutusmaksupetokseen.
Syyttäjä vaatii syytettyä menettämään valtiolle rikoshyötynä saamansa tulot 127 000 euroa tai vaihtoehtoisesti rikoshyödyn ja mahdollisesti vaadittavien vahingonkorvausten välisen erotuksen. Syytetylle vaaditaan myös vähintään viiden vuoden liiketoimintakieltoa sekä vähintään 80 000 euron suuruista yhteisösakkoa.
Lisäksi joulukuussa 2022 määrätty vakuustakavarikko, lähes 137 000 euroa, on syyttäjän mukaan määrättävä pidettäväksi voimassa niin kauan kuin muut sanktiomaksut on hoidettu tai niille määrätty riittävä vakuus.
Epäilty on kiistänyt syyllistyneensä vakaviin rikoksiin. Esitutkinnassa hän on myöntänyt laittoman maahantulon järjestämisen laatimalla tekaistun kutsukirjeen turistiviisumien hakemiseen, vaikka tarkoitus oli töihintulo.