Hyppää sisältöön

Asikkala paikkaa Rapalan työpaikkamenetyksiä elinvoimahankkeella

Kuntaan on tarkoitus palkata henkilö, joka houkuttelisi uusia yrityksiä Asikkalaan ja kartoittaisi uusia työpaikkoja.

Rapalan logo tehtaan portissa
Rapala päätti viime vuonna keskittää uistin- ja puukkotuotannon tehtaalleen Viron Pärnussa ja lakkauttaa tuotannon Vääksyssä. Kuva: Janne Nykänen / Yle
Petri Niemi

Asikkala on saamassa tukea Rapalan uistin- ja puukkotehdastuotannon työpaikkamenetysten korjaamiseen.

Runsaat neljäkymmentä ihmistä menettää työnsä Vääksyn tehtaalla, kun tuotannon siirto Viroon toteutetaan tämän vuoden aikana.

Kunta odottaa, että Päijät-Hämeen maakuntahallitus päättää ensi viikolla 100 000 euron tuen myöntämisestä. Rahalla on tarkoitus palkata ihminen muun muassa uusien yritysten ja työpaikkojen houkutteluun kuntaan.

Kuntaan palkattavan henkilön on tarkoitus tehdä muun muassa innovaatiokartoituksia ja kehittää Asikkalan vetovoimatekijöitä. Samalla houkutellaan uusia toimijoita Rapalalta tyhjiksi jääviin tiloihin.

Irtisanotuille etsitään uutta työtä tai koulutusta

Valtaosa irtisanotuista on ilmoittautunut TE-toimistoon. Heille pyritään etsimään uutta työtä tai koulutusmahdollisuuksia.

Rapala päätti viime vuonna keskittää uistin- ja puukkotuotannon tehtaalleen Viron Pärnussa ja lakkauttaa tuotannon Vääksyssä.

Muutosneuvottelujen jälkeen 53:sta irtisanomisuhan alla olleesta henkilöstä viisi on palkattu samaan konserniin kuuluvalle Peltosen suksitehtaalle. Seitsemän työnkuvaa on muutettu niin, että he ovat voineet jatkaa Rapalalla. Kolme on eläköitynyt.

Yhtiö jää Asikkalaan osaamiskeskus, jossa työskentelee 50 ihmistä.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.

Suosittelemme sinulle