Hyppää sisältöön

Ohikulkija: Kauppakeskuksessa puukotus Jyväskylässä, alakerrassa verijälkiä – poliisi tutkii törkeää pahoinpitelyä

Jyväskylän keskustassa Torikeskuksessa tapahtui keskiviikkoiltana välikohtaus. Paikalla oli käynnissä iso poliisioperaatio, jonka yhteydessä poliisi otti kiinni epäillyn henkilön.

Poliisiautoja ja ambulanssi kauppakeskuksen edessä.
Jyväskylässä Väinönkadulla oli keskiviikkoiltana poliisioperaatio. Kuva: Jonna Karjalainen / Yle
Riina Mäentausta,
Jonna Karjalainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi tutkii Jyväskylän Torikeskuksessa keskiviikkoiltana tapahtunutta epäiltyä törkeää pahoinpitelyä. Poliisi sai ilmoituksen teräaseella tehdystä väkivallanteosta noin kello 18.

Jyväskylän keskustassa Väinönkadulla oli alkuillasta useita poliisiautoja ja ambulanssi. Jyväskyläinen Jali Tuhkunen oli ostoksilla kauppakeskuksen ruokakaupassa. Hän kertoo kassatyöntekijän sanoneen, että kyseessä on puukotus.

– Olin kotiin menossa Kauppakadulta kotiin ja kävin kaupassa. Kysäisin myyjältä, mistä on kysymys. Hän mainitsi, että käytävässä on ollut puukotustapaus, Tuhkunen kertoo.

Tuhkusen tullessa paikalle kadulla oli kuusi poliisiautoa. Itse tapausta hän ei nähnyt.

Paikalla ollut Ylen toimittaja kertoo, että kauppakeskuksen katukerroksessa oli verijälkiä.

Veripisaroita kauppakeskuksen lattialla.
Kuva: Jonna Karjalainen / Yle

– Kauppakeskuksessa ei ilmennyt minkäänlaista paniikkia. Keskuksessa sijaitseva ruokakauppa oli auki normaalisti ja yläkerrassa pääsi liikkumaan esteettä. Sen sijaan kauppakeskuksen alakerrassa oli verijälkiä käytävällä. Lisäksi sisäänkäyntien ja liukuportaiden läheisyydessä oli poliiseja, kertoo Ylen toimittaja Jonna Karjalainen.

Vielä ennen iltaseitsemää poliisit olivat vaitonaisia tapauksesta. Poliisi tiedotti asiasta tarkemmin myöhemmin illalla.

Poliisi otti epäillyn tekijän kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä ja uhri toimitettiin sairaalaan hoidettavaksi. Poliisi epäilee, että tapahtuma sai alkunsa riitatilanteesta.

Tapauksen esitutkinta on alkutekijöissään. Poliisi tiedottaa asiasta tarvittaessa lisää.

Juttua päivitetty 21.14 poliisin tiedoilla. Otsikkoon lisätty, että poliisi tutkii törkeää pahoinpitelyä. Ingressiin lisätty tieto, että poliisi otti kiinni epäillyn.

Suosittelemme