Hyppää sisältöön

Kysely: Varsinaissuomalaisiin yrityksiin kohdistuu häirintää ja trollausta

Turun kauppakamarin kyselyn mukaan yritysten tietoturvauhat ovat kasvaneet vuoden sisällä.

Etätyön tekemistä ruokapöydän äärellä.
Varsinaissuomalaiset yritykset ovat panostaneet etätyön tietoturvallisuuteen. Kuvituskuva. Kuva: Niko Mannonen / Yle
Tarja Hiltunen

Yli puoleen varsinaissuomalaisista yrityksistä kohdistuu häirintää.

Asia selviää Turun kauppakamarin jäsenilleen helmikuussa tehdystä kyselystä, johon vastasi maakunnasta 114 toimitusjohtajaa.

Vastaajista 56 prosenttia arvioi, että tietoturvauhat ovat lisääntyneet kuluneen vuoden aikana. Viime vuonna vastaavassa kyselyssä näin uskoi 51 prosenttia, kertoo Turun kauppakamari tiedotteessaan.

Yrityksiin kohdistuu esimerkiksi tietojen kalastelua, vihamielisiä ulkomailta tulevia yhteydenottoja sekä trollausta.

– Vastaajista joka neljäs ei osannut sanoa, ovatko tietoturvauhat yrityksessä lisääntyneet ja tämä herättää myös huolta. Olisi syytä pohtia, johtuuko tämä esimerkiksi siitä, että aihe on jäänyt laajasta viestinnästä huolimatta liian vähälle huomioarvolle tai vastuuttamatta yrityksissä, sanoo Turun kauppakamarin ICT-valiokunnan puheenjohtaja Petri Syväjärvi tiedotteessa.

Hänen mukaansa asia vaatii enemmän aktiivisuutta myös ict-alan toimijoilta.

Syväjärvi on tyytyväinen siihen, että peräti 61 prosenttia ilmoittaa panostavansa etätyön tietoturvallisuuteen. Viime vuonna vastaavassa kyselyssä luku oli 53 prosenttia.

Suosittelemme sinulle