Iitin moottoriurheilukeskuksen Kymi Ringin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kivisaari vahvistaa, että yhtiö siirtyy nyt radan omaisuuden realisointiin. Vaadittua kolmea miljoonaa euroa ei löytynyt ison sijoittajan vetäydyttyä osakeannista viime hetkillä.
– Siirrymme nyt realisaatiosaneeraukseen velkojatoimikunnan laatimassa aikataulussa. Heidän kokouksensa pyritään järjestämään mahdollisimman pian, jotta saamme aikataulun selville.
Kivisaaren käsityksen mukaan realisointi järjestetään kuukauden tai enimmillään kahden kuukauden sisällä.
– Kymi Ringin toiminnan kannalta realisaatiosaneeraus on konkurssivaihtoehtoa parempi, sillä siinä yhtiön toiminnalle tulee mahdollisimman vähän ja mahdollisimman lyhytkestoisia vaurioita.
Toisaalta epävarmuuden jatkuminen edelleen moottoriradan toiminnan suhteen ei ole hyvä asia. Ensi kesälle suunniteltuja tapahtumia voidaan joutua perumaan, mikäli omaisuudesta ei saada tavoiteltua hintaa.
Tavoite on kova. Jotta vapaaehtoinen realisaatiosaneeraus voisi toteutua, omaisuuden myynnistä saatavan kauppahinnan pitää kattaa saneerausohjelmassa mainitut vakuudelliset ja vakuudettomat velat eli Kivisaaren mukaan 7,7 miljoonaa euroa.
Myyntiaikataulu on tiukka, mutta takarajassa joustoa?
Saneerausohjelman tekijä ja valvoja Klaus Majamäki sanoo, että Kivisaaren mainitsema summa on oikeansuuntainen. Täsmällistä laskelmaa ei ole, ja summaan vaikuttavat realisointikustannukset ja yhtiön operatiiviset kustannukset.
Myyntitoimet on aloitettava heti.
– Aikataulu on tiukka ja takaraja on olemassa. Voisi ajatella, että jos toukokuun lopussa ei ole valmista, niin yhtiöllä saattaisi silloin olla mahdollisuus jatkaa myyntiponnisteluja, sanoo Majamäki.
Majamäki tarkentaa, että hän ei pidä mahdollista jatkoaikaa ”poissuljettuna”. Majamäki muistuttaa, että omaisuutta on myytävä parhaaseen saatavilla olevaan hintaan.
Kohtalonhetket käsillä
Realisaatiossa myydään rata, varikkokiinteistö ja siihen liittyvää kalustoa sekä Kymi Ringin brändi, mikä ei tosin ole kovin hyvässä nosteessa.
– Tämä on radan viimeistelytöiden kannalta haitallista ja ensi kesänä rata on edelleen toivottua keskeneräisempi. Mutta ei se käyttökelvoton nytkään ole.
Mikäli realisaatiosaneeraus ei onnistu, niin sitten edessä on konkurssi.
– Se on yksi vaihtoehto, jos tarjoukset eivät ylitä saneerausohjelman edellyttämää määrää.
Ilkka Kivisaari uskoo, että Kymi Ringille löytyy ostajia, mutta hintataso on suuri kysymysmerkki.
– Se nähdään sitten prosessin aikana. Jollei löydy mitään ostajaa millään hinnalla, niin se on sitten tarinan loppu.
Lue myös:
Kymi Ring Oy menetti suursijoittajan, osakeantia venytetään loppumetreille saakka