Turun hovioikeus ei muuttanut Hämeenlinnassa poliiseja kohti ampuneen miehen tuomiota.
Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi miehen huhtikuussa kymmenen vuoden vankeuteen kahdesta murhan yrityksestä, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja ampuma-aserikoksesta.
Turun hovioikeus antoi tuomionsa asiasta tänään torstaina.
Tuomioon voi hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.
Luoti raapaisi poliisin otsaa
Ampuminen tapahtui syyskuussa 2021, kun poliisipartio vastasi virka-apupyyntöön Hämeenlinnan Kettumäessä. Paikalla oli myös sosiaali- ja kriisipäivystyksen työntekijöitä.
Poliisi selvitti asiaa kerrostalon pihalla tuomion saaneen miehen kanssa. Kesken asian selvittelyn mies otti taskustaan aseen ja ampui sillä noin metrin päästä laukauksen, joka raapaisi toista poliisia otsaan. Ammuttu poliisi pääsi pois sairaalasta pian tapahtuman jälkeen.
Syyttäjän mukaan mies ampui toisen laukauksen muutaman metrin päästä pyrkiessään pakenemaan tilanteesta, mutta ei osunut poliiseihin. Syytetty kiistää ampuneensa toista laukausta.
Poliisit ampuivat miestä päin kuusi laukausta, joista kaksi osui mieheen.
Puolustuksen mukaan syytetyn tarkoitus ei ollut poliisin tappaminen, vaan ampua pelottelulaukaus poliisin pään yli. Syytetty kiistää ampuneensa kaksi laukausta.
Puolustuksen mukaan kyse oli törkeästä vammantuottamuksesta tai törkeästä pahoinpitelystä.
Mittava rikostausta
Tuomitulla miehellä on mittava rikoshistoria. Hänellä on lukuisia aiempia tuomioita muun muassa huume- ja omaisuusrikoksista.
Vuonna 2009 mies tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen henkirikoksesta, kun hän tappoi naisystävänsä ampumalla. Tuomio tuli taposta ja kahdesta ampuma-aserikoksesta.