Hyppää sisältöön

Lyöntivirhe vääristi THL:n tutkimustuloksen: Veikkauksen peleihin käytettiinkin paljon vähemmän rahaa

THL korjaa tutkimustulostaan, joka koskee Veikkauksen ja muiden peliyhtiöiden peleihin käytettyjä rahamääriä.

Rahapelejä Tampereen kasinolla.
Tutkimustuloksia korjattiin. Kuva Veikkauksen kasinolta Tampereelta. Kuva: Antti Eintola / Yle
Anna Näveri

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) korjaa vuonna 2020 julkaistua tutkimustulostaan rahapelaamiseen käytetyistä rahasummista.

Tutkimustuloksiin syntyi virhe lyöntivirheen vuoksi, jonka THL kertoo nyt korjaavansa.

Kyse on Suomalaisten rahapelaaminen 2019 -väestötutkimuksesta. Kyseinen tutkimus käsittelee rahapeleihin käytettyjä summia vastaajien omien arvioiden pohjalta.

Prosenteissa iso muutos

Lyöntivirheen vuoksi THL kertoi tutkimuksen julkaisuvaiheessa virheellisesti, että kaikesta rahapeleihin kulutetusta rahasta 88 prosenttia meni Veikkauksen peleihin ja 13 prosenttia yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisiin peleihin.

Oikea tutkimustulos on, että Veikkauksen peleihin menikin 62 prosenttia rahasta ja yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisiin peleihin peräti 38 prosenttia.

Yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisella pelaamisella tarkoitetaan ahvenanmaalaisen Veikkauksen vastineen eli Pafin pelejä laivoilla ja netissä sekä ulkomaalaisten peliyhtiöiden rahapelejä sekä yksityistä rahapelaamista, kuten korttipelejä rahapanoksin.

Lisäksi korjauksia tuli nettipeleihin käytettyä rahaa ja yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisia pelejä pelanneita koskeviin tuloksiin.

Nettipelaajilla 52 prosenttia rahankulutuksesta kohdistui Veikkauksen nettipeleihin ja 48 prosenttia järjestelmän ulkopuolisiin peleihin, ilmenee korjatuista tuloksista.

Niillä henkilöillä, jotka pelasivat myös muita kuin Veikkauksen pelejä, suurempi siivu rahoista kului yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisiin peleihin. Niihin kului 63 prosenttia käytetystä rahamäärästä ja Veikkauksen peleihin loput 37 prosenttia käytetystä rahamäärästä.

Suosittelemme sinulle