Hyppää sisältöön

Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti nokkakolarissa kantatiellä 75 Nilsiässä

Henkilöauton ja pakettiauton nokkakolari haittaa liikennettä kantatiellä 75 Kuopion Nilsiässä. Onnettomuus tapahtui kello viiden jälkeen perjantai-aamuna.

Kuolonkolaripaikka Suholanmäessä.
Onnettomuuspaikalla on jyrkkä notko ja huono näkyvyys. Kuva: Toni Pitkänen / Yle
Jukka Eskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yksi ihminen on menehtynyt ja kaksi loukkaantunut vakavasti liikenneonnettomuudessa kantatiellä 75 Kuopion Nilsiässä. Onnettomuus tapahtui aamuviiden jälkeen Nilsiässä Suholanmäen kohdalla kun Siilinjärven suunnasta tullut henkilöauto ja pakettiauto ajoivat nokkakolarin.

Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuuspaikalla on jyrkkä notko ja huono näkyvyys. Nopeusrajoitus kyseisellä tieosuudella on 80 kilometriä tunnissa.

Liikenne onnettomuuspaikalla oli aamulla poikki ja nyt liikenne sujuu yhtä kaistaa pitkin. Liikenteen arvioidaan palaavan normaaliksi noin kello kahdeksan.

Jutun otsikko muutettu ja uutista on päivitty pelastuslaitokselta saaduilla tiedoilla 10.3. klo 6.45.

Suosittelemme