Hyppää sisältöön

Pori Jazzin ohjelmisto täydentyi: Kurt Elling, Eric Gales ja Snarky Puppy esiintyvät kesän festivaalilla

Uusia esiintyjänimiä ovat myös Kurt Elling, Eric Gales ja japanilainen Hiromi.

Snarky Puppy -yhtyeen torvisektio Pori Jazz 2016 -festivaalien Lokkilavalla.
Snarky Puppy -yhtyeen torvisektio Pori Jazz 2016 -festivaalien Lokkilavalla.
Lore Korpelainen

Pori Jazz on julkaissut lukuisia uusia esiintyjänimiä tulevalle festivaalille. Porissa esiintyvät jo aiemmin kerrottujen lisäksi muun muassa jazzlaulaja Kurt Elling, blueskitaristi Eric Gales sekä Snarky Puppy.

Yhdysvaltalainen neljän oktaavin äänialan omaava Kurt Elling saapuu Ensimmäistä kertaa Poriin. Hänet on valittu 13 kertaa kansainvälisen jazzlehden Down Beatin vuoden mieslaulajaksi, Pori jazz kertoo tiedotteessaan.

Yhdysvaltalainen Snarky Puppy – yhtye yhdistelee musiikissaan jazzia, rockia, funkia ja maailmanmusiikkia. Snarky Puppy voitti helmikuussa Grammy-palkinnon. Yhtye on jo tuttu Porin kävijä. Se on esiintynyt Pori Jazzissa vuosina 2014, 2016 ja 2019.

Yhdysvaltalainen Galesin musiikki pohjautuu lähinnä bluesiin ja rockiin. Hän on tehnyt 18 studiolevyä, joista viimeisin Crown-albumi oli helmikuuussa Grammy-ehdokkaana.

Ensi kertaa Kirjurinluodossa esiintyy myös japanilainen jazzpianisti Hiromi. Lisäksi festivaalin ohjelma täydentyy kolmella nousevalla jazzsaksofonistilla. Poriin saapuvat Chelsea Carmichael, Melissa Aldane ja James Brandon Lewis.

Festivaalilla esiintyy uutena kiinnityksenä kotimaisista artisteista Alma.

Aiemmin Pori Jazzin konserttinsa ovat varmistaneet muun muassa Tom Jones, Robbie Williams ja Sam Smith.

Pori Jazz järjestetään 7.–15. heinäkuuta.

Suosittelemme sinulle