Hyppää sisältöön

11 taloyhtiötä haluaa säilyttää Anni Swanin puiston ja Koulukadun puut Lappeenrannassa – kaupungille lähti kuntalaisaloite

Aloitteen mukaan Anni Swanin puiston vaikutuspiirissä asuu iäkästä väkeä ja yhä useammalla elämä keskittyy elämiseen kotona ja lähiympäristössä. Kaupunki on suunnitellut puistoon asuintaloa.

Vanha vaalea puutalo.
11 taloyhtiötä haluaa säilyttää Anni Swanin puiston ja Koulukadun puut Lappeenrannan keskustassa. Puiston laidalla sijaitsee suojeltu Platanin talo. Arkistokuva. Kuva: Petri Kivimäki / Yle
Riitta Väisänen

Joukko Lappeenrannan keskustassa sijaitsevia taloyhtiöitä on jättänyt kaupungille kuntalaisaloitteen puiden säilyttämiseksi Anni Swanin puistossa ja Koulukadulla.

Kooltaan pieni Anni Swanin puisto sijaitsee kaupungin keskustassa Koulukadun ja Anni Swanin kadun kulmauksessa. Puistossa sijaitsee suojeltu Platanin talo.

Kaupunginhallitukselle osoitetussa aloitteessa on mukana 11 taloyhtiötä. Talot sijaitsevat puiston läheisyydessä.

Aloitteen mukaan Lappeenrannan keskusta-aluetta on rakennettu niin tiiviisti, että kerrostaloissa ei juurikaan enää ole piha-alueita.

Puiden säilytäminen parantaa hyvinvointia

Anni Swanin puiston vaikutuspiirissä asuu aloitteen mukaan iäkästä väkeä ja yhä useammalla elämä keskittyy elämiseen kotona ja lähiympäristössä.

Aloitteessa muistutetaan, että Lappeenrannan kaupungin tavoitteena on tukea ikääntyvän väestön asumista ja elämistä kotona.

Anni Swanin puiston sekä Koulukadun puuston säilyttäminen parantaisi asukkaiden hyvinvointia, mahdollisuuksia elää omatoimisesti ja viihtymistä asuinalueellaan.

Kaavamuutos vähentäisi puita

Yksi kuntalaisaloitteessa olevista taloyhtiöistä on Markku Aumakallion edustama taloyhtiö. Hänen mukaansa aloitteen taustalla ovat kaupungin aiemmat suunnitelmat kaavoittaa asuintalo Anni Swanin puistoon, leventää Anni Swanin katua sekä uudistaa Koulukatua. Suunnitelmat tarkoittavat puiden kaatamista.

– Alunperin olimme huolissamme puistonpätkästä, joka tosin nyt ei puistolta näytä, kun se on toiminut varastona ja pysäköintialueena. Siihen saisi viehättävän puiston, Aumakallio sanoo.

Karttagrafiikka Anni Swanin puiston sijainnista Lappeenrannan keskustassa.
Anni Swanin puiston alue on merkitty karttaan punaisella. Kuva: Riitta Väisänen / Yle

Kaavaa tarkastellaan vielä

Alueen kaavoitus keskeytyi noin vuosi sitten. Kaupungin asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuoren mukaan puistoon sijoitettavaa lisärakentamista tarkastellaan vielä uudelleen.

Vuoden takaisessa kaavaehdotuksessa oli 300-neliöinen kaupunkitalo, jossa olisi ollut kaksi täyttä kerrosta ja niiden alapuolella osittain rinteeseen upotettu kellarikerros.

– Sen suuremmasta talosta ei siis ollut kysymys, Veijovuori kertoo.

Anni Swanin kadun leventämistä selvitetään eli sitäkään ei ole lyöty lukkoon. Kaupunki vie alueen asemakaavoitusta eteenpäin tämän vuoden aikana.

Koulukadulle kaupunki puolestaan on laatinut katusuunnitelman, jonka mukaan katualueen istutukset korvataan pääosin istutusastioilla.

Suosittelemme