Hyppää sisältöön

Kokemäen Alko muuttaa marketin yhteyteen

Myymälä muuttaa ensi viikolla uuteen liiketilaan. Samalla sen ilmettä uudistetaan.

Alkon myymälän sisällä on hyllyssä punaviinipulloja, rivi jatkuu pitkänä. Kuvan tarkennus on lähimmissä olevissa pulloissa. Lähimpien pullojen kaarevista pinnoista erottuu sanat ATLANTICO ja ESPORAO. ATLANTICON hinta on 11.43 euroa.
Kokemäen Alko muuttaa ensi viikolla uusiin tiloihin. Kuvituskuva. Kuva: Retu Liikanen / Yle
Tapio Pukkila

Kokemäen Alkon myymälä muuttaa uuteen liiketilaan ja saa uuden ilmeen. Myymälä sijaitsee jatkossa samassa kiinteistössä K-Supermarket Teljänportin kanssa.

Nykyinen myymälä on avoinna 21. maaliskuuta saakka. Myymälä avautuu uudessa tilassa 23. maaliskuuta.

Kyseessä on Alkon uuden konseptin myymälä, jossa asiointia on sujuvoitettu.

– Myymälätila pienenee hieman, mutta valikoima pidetään edelleen sellaisena, joka palvelee parhaiten Kokemäen myymälän asiakkaitamme, sanoo tiedotteessa palvelujohtaja Juha Laanti.

Uudessa myymälässä on noin 500 tuotteen valikoima, joista viinejä on noin 270, panimotuotteita 60, väkeviä 160 ja alkoholittomia juomia 20.

Kokemäen liikkeen ollessa päivän suljettuna asiakkaita palvelevat Alkot muun muassa Harjavallassa, Eurassa ja Huittisissa.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta

Suosittelemme sinulle