Kova pauke Venäjän suunnalta lauantai-iltana hämmästytti ihmisiä itärajalla Imatralla.
Paukkeen syyksi paljastui Suomen ja Venäjän välisen rajan tuntumassa Svetogorskissa lauantai-iltana järjestetty ilotulitus.
Svetogorsk eli Enso on Venäjän kaupunki aivan Suomen rajan tuntumassa. Imatran ja Svetogorskin välinen etäisyys on reilut kymmenkunta kilometriä.
– Ääni johtui Svetogorskissa järjestetystä ilotulituksesta. Rajavartiostolla on oma havainto tästä asiasta, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartioston viestintäsihteeri Enni Matikainen.
Paukkeen syystä käytiin vilkasta keskustelua viikonloppuna sosiaalisessa mediassa, muun muassa Facebookin Imatra-ryhmässä. Siellä aihe keräsi pitkälti yli toista sataa kommenttia.
Keskustelijat arvuuttelivat paukkeen syyksi muun muassa ukkosta tai Venäjän sotaharjoitusta.
Yhteydenotot vähentyneet
Venäjän hyökättyä Ukrainaan viime helmikuussa kansalaisten yhteydenotot Kaakkois-Suomen rajavartiostoon moninkertaistuivat.
Erilaiset havainnot äänistä ja valoista täyttivät myös sosiaalisen median Facebookin ryhmät muun muassa Imatralla ja Parikkalassa.
Kaakkois-Suomen rajavartioston yleisjohtaja Ossi Fonselius kertoi Ylelle helmikuussa, että yhteydenottojen määrä on vähentynyt. Fonseliuksen mukaan kaikille rajavartiostoon ilmoitetuille havainnoille on löytynyt luonnollinen selitys.
Fonseliuksen mukaan rajavartiostolle kaikki havainnot ovat tarpeen.
– Olemme aina kannustaneet ilmoittamaan ja kannustamme jatkossakin. Mieluummin matalalla kynnyksellä, kuin että jättäisi kertomatta, Fonselius sanoi helmikuussa.
Kaakkois-Suomen rajavartioston viestintäsihteeri Enni Matikaisen mukaan rajavartiosto ei saanut kansalaisilta yhteydenottoja lauantai-illan paukkeen vuoksi.