Rauma Marine Constructionsin tammikuussa aloittamat muutosneuvottelut ovat päättyneet.
Neuvottelujen alkaessa RMC:llä arvioitiin, että suunnitellut toimenpiteet voivat mahdollisesti johtaa enintään 20 toimihenkilön työsuhteen päättämiseen.
Neuvottelujen päätyttyä lopullinen henkilöstövähennys jää alle kymmeneen henkilöön. Vähennykset toteutetaan erilaisin keinoin mukaan lukien irtisanomiset ja eläköitymiset.
RMC:llä oli viime vuoden lopussa yli 210 työntekijää.
Toiminnalle kaksi vastuualuetta
Muutosneuvottelujen jälkeen RMC:n toiminta jaetaan yhtiön tiedotteen mukaan kahteen liiketoiminnalliseen vastuualueeseen, jotka ovat viranomaisalukset ja kauppalaivat. Niillä on tulosvastuu toteuttamistaan projekteista.
Uudelleenjärjestelyn tarkoitus on vastata nykyisen, pääsääntöisesti tuotannollisen tilauskannan tarpeisiin ja taata, että sen toteuttamisessa onnistutaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Telakan tilauskanta yli miljardi euroa
Telakkayhtiö RMC:n viime vuosien toiminta on ollut tappiollista. Yhtiön tilauskanta on kuitenkin vahva: 1,2 miljardia euroa. Tilaukset yltävät vuoteen 2028 asti.
– Pari viimeistä vuotta ovat olleet vaikeita ja siksi käydyt neuvottelut olivat välttämättömät osana yhtiön laajempaa muutostarvetta. RMC:llä on kaikki mahdollisuudet nousta kannattavaksi ja työ sen eteen jatkuu, sanoo tiedotteessa RMC:n toimitusjohtaja Mika Heiskanen.
Telakalla on tällä hetkellä työn alla neljä monitoimikorvettia käsittävä Laivue 2020 -hanke Merivoimille sekä kaksi Spirit of Tasmania -matkustaja-autolauttaa tasmanialaiselle TT-Line-yhtiölle.