Hyppää sisältöön

Miro Heiskasesta tulossa NHL:n tehokkain suomalaispakki lähes 40 vuoteen – Dallas-tähti ohittaa pian kolme legendaa

Eniten tehopisteitä yhdellä kaudella tehnyt Reijo Ruotsalainen saanee pitää paikkansa tilastokärjessä.

Miro Heiskanen keräsi Seattlea vastaan tehot 0+3. Edellisessä ottelussa viikonloppuna Heiskanen teki myös voittomaalin.
Pekka Aalto
Avaa Yle-sovelluksessa

Dallasin tähtipuolustaja Miro Heiskanen kirjautti viime yön pelissä Seattlea vastaan kolme syöttöpistettä ja paranteli samalla kausiennätystään. Heiskanen on nyt kasannut tehot 10+44=54, mikä ylittää hänen aiemman ennätyksensä peräti 18 pisteellä.

Dallas vei Seattle-koitoksen maalein 5–2 ja jatkaa divisioonansa kärkipaikalla. Joukkueella on 15 peliä jäljellä runkosarjaa, joten tasaisen vauhdin taulukolla Heiskanen päätyy 66 tehopisteeseen.

Se olisi suomalaispakkien neljänneksi kovin pistemäärä kautta aikojen ja korkein lukema lähes 40 vuoteen.

Suomalaispuolustajien ykkönen on Reijo Ruotsalainen, joka teki kaudella 1984–85 peräti 73 pistettä (28+45). Ruotsalainen kokosi viidellä kaudella enemmän pisteitä kuin Heiskasella on nyt kasassa.

Heiskasta isompaan pottiin ovat pystyneet myös Pekka Rautakallio, Risto Siltanen, Jyrki Lumme ja Kimmo Timonen. Heistä Lumme ja Timonen tulevat selkä edellä Heiskasta vastaan, koska kaksikon kausiennätys on 55 pistettä.

Heiskanen on tällä hetkellä koko NHL:n puolustajien pistepörssin 11:s. Tilastoa johtaa San Josen Erik Karlsson 20+64=84, joka on peräti 17 pistettä Winnipegin Josh Morrisseyn edellä. Ruotsalaisella on vielä mahdollisuus yltää sadan pisteen kerhoon ensimmäisenä pakkina sitten New York Rangersin Brian Leetchin. Jenkkipakki tehtaili 102 (22+80) pistettä kaudella 1991–92. Vain viisi puolustajaa NHL:n historiassa on rikkonut haamurajan.

Verrattuna aiempiin kausiin Heiskanen on loistanut nyt etenkin ylivoimalla. Suomalaisella on 24 yv-pistettä, kun hänen aiempi ennätyksensä on 11. Saldossa näkyy edelliskausilla paljon yv-aikaa saaneen John Klingbergin lähtö seurasta.

Kaikki Heiskasen edellä pistetilastossa olevat kymmenen pakkia ovat tehneet tasakentin suomalaista enemmän tehoja.

Dallasin päävalmentaja Peter DeBoer luottaa vahvaan kollektiiviin. DeBoer korosti kauden aattona, että hän haluaa kaikkien pakkiensa osallistuvan hyökkäyspeliin.

– En haluaisi tilannetta, jossa yksi puolustaja tekee 80 tehopistettä ja muut 10. Tietenkin Heiskanen on poikkeusyksilö, kuten vaikkapa Cale Makar. Sellaisia pelaajia on hauska seurata ja valmentaa, DeBoer kommentoi.

Heiskanen onkin saanut kohtuullista taustatukea viideltä muulta vakiopuolustajalta. Heistä Esa Lindell on tehnyt toiseksi eniten pisteitä (20) ja Jani Hakanpää vähiten, mutta hänkin 14.

Suosittelemme