Hyppää sisältöön

Lähituottajat jäävät nuolemaan näppejään – Kärkölällä ei ole varaa lisätä kotimaisten raaka-aineiden käyttöä kouluruoassa

Kärkölän kunta käyttää ravitsemuspalvelujen hankintoihin noin 450 000 euroa, missä on selvä lisäys viime vuoteen.

Kanakastiketta, riisiä ja porkkanoita lautasella.
Kärkölän kokoomuksen valtuustoryhmä on tehnyt aloitteen kouluruoan kotimaisuusasteen nostamisesta. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle
Tapio Enlund

Kouluruoan kotimaisuusasteen nostaminen maksaisi Kärkölän kunnalle kymmeniä tuhansia euroja.

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteessa perätään kotimaisuusasteen korottamista jopa 90 prosenttiin, mutta kunnassa on laskettu tavoitteen koituvan liian kalliiksi.

Esimerkiksi ulkomaisten kalatuotteiden korvaaminen kotimaisilla maksaisi 18 000 euroa ja hedelmien 6 000 euroa vuosittain.

Tuontielintarvikkeita ovat myös muun muassa riisi, soijatuotteet ja keväisin saatavuusongelmien aikana salaatti ja vihannekset. Kunnalla ei ole määrärahoja kotimaisuusasteen nostosta koituviin lisäkuluihin.

Kasvatus- ja opetuspalvelujen ravitsemuspalvelujen vuoden 2022 ostoihin budjetoitiin 412 600 euroa, ja se ylittyi 23 800 eurolla.

Vuodelle 2023 ravitsemuspalvelujen ostoihin on varattu 446 300 euroa.

Kärkölän sivistys- ja hyvinvointilautakunta käsittelee vastausta valtuustoaloitteeseen torstaina 16. maaliskuuta.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.

Suosittelemme sinulle