Hyppää sisältöön

Puolalainen ihmisoikeusaktivisti sai tuomion avunannosta aborttiin – Tuomioistuimen ratkaisua pidetään merkittävänä ennakkopäätöksenä

Justyna Wydrzyńska auttoi raskaana olevaa puolalaisnaista tekemään abortin. Varsovan oikeus määräsi aborttioikeutta puolustavan ihmisoikeusaktivistin kahdeksan kuukaudeksi yhdyskuntapalveluun.

Justyna Wydrzyńska Krakovassa heinäkuussa 2022.
Justyna Wydrzyńska Krakovassa heinäkuussa 2022. Kuva: STELLA Pictures/ddp/abaca press
STT-Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Puolalainen ihmisoikeusaktivisti Justyna Wydrzyńska sai tänään tiistaina tuomion varsovalaiselta oikeusistuimelta. Raskaana olevaa naista aborttiin auttanut Wydrzyńska määrättiin kahdeksaksi kuukaudeksi yhdyskuntapalveluun.

Wydrzyńska oli toimittanut naiselle tämän toivomia aborttipillereitä.

Wydrzyńska aikoo valittaa tuomiosta. Hän sanoo, että ei ole syyllistynyt mihinkään väärään.

Wydrzyńskan mukaan hänen auttamansa nainen oli perheväkivallan uhri. Hänen miehensä oli estänyt naista hakeutumasta aborttiklinikalle ulkomaille.

Naisen mies myös käräytti hänet poliisille, kun hän odotti aborttipillereitä.

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan kyseessä on ensimmäinen vastaava oikeustapaus Euroopassa.

– Tämä on ensimmäinen tapaus Euroopassa, jossa aktivisti on asetettu syytteeseen siksi, että hän on auttanut abortissa aborttipillereitä toimittamalla, Amnesty totesi viime vuonna ennen oikeuskäsittelyn alkua.

Puolassa tuli vuonna 2021 voimaan lähes täydellinen aborttikielto. Se sallii abortin käytännössä vain, jos raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta tai naisen henki on raskauden takia vaarassa.

Laki nostatti laajoja protesteja maassa ja sai kritiikkiä ihmisoikeusjärjestöiltä.

Suosittelemme