Hämeenlinnassa on käynnistynyt harvinaislaatuinen tarjouskilpailu, kun Senaatti-kiinteistöt myy ruutukaavakeskustasta kokonaista korttelia. Maanmittauskonttorin kortteli sijaitsee Lukiokadun, Sibeliuksenkadun sekä Koulukadun kulmauksessa, osoitteessa Sibeliuksenkatu 21.
– Senaatti-kiinteistöt laittoi korttelin myyntiin, koska valtiolla ei ole enää käyttöä kohteelle, kertoo Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Sirpa Rouhiainen.
Korttelissa on viisi rakennusta, jotka on rakennettu vuosina 1849–1911. Kiinteistö myydään rakennuksineen ja tontin pinta-ala on reilut 8 500 neliötä. Asemakaavan mukaan myytävä tonttialue on merkitty yleisten hallinto- ja virastorakennusten hallintoalueeksi.
Myytävästä kohteesta on laadittu uudiskäyttösuunnitelma, jossa tontille on soviteltu myös mahdollista uudisrakentamista asumiseen. Kohde myydään kuitenkin nykyisellä voimassa olevalla asemakaavalla.
Entisen yläalkeiskoulun ja maanmittauskonttorin vanhan osan rakennukset on suojeltu valtion omistamien rakennusten suojelusta annetun asetuksen nojalla valtionneuvoston päätöksellä vuonna 1993.
Kiinteistön kohde on lähes kokonaan osa Hämeenlinnan Koilliskulman puutalokorttelit ja koulut -nimistä valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.
Tarjouskilpailu päättyy 17. huhtikuuta kello 15.