Hämeenlinnalainen Krista Leppänen sulkee läppärinsä. Tänään on ollut hyvä päivä. Hän on tehnyt töitä, kohdannut asiakkaita. Aina päivät eivät mene niin.
Kun Leppänen palasi töihin, iski hänelle aina välillä tolkuton väsymys, joka sai melkein nukahtamaan kesken palaverin. Ajatustyö vei kaiken energian. Työkaverit nauroivatkin hyväntahtoisesti, että siellä se Leppänen taas pilkkii.
Aivoinfarkti muutti Leppäsen elämän kymmenen vuotta sitten. Hän oli 37-vuotias, menetti puheäänensä ja sai halvausoireita.
Alle viisikymppisten aivoverenkiertohäiriöt, eli aivoinfarktit ja aivoverenvuodot, ovat kasvussa. Yhä useampi paranee fyysisesti hyvin, mutta moni kärsii jälkikäteen oireista, jotka eivät näy ulospäin. Pidempiaikaisia kognitiivisia oireita jää noin puolelle aivoverenkierron häiriön kokeneista.
Riskiä aivoverenkiertohäiriöön nostavat esimerkiksi istumatyö, ylipaino, vähäinen liikunta ja tupakointi. Osa etenkin nuorten sairastumisen syistä jää selvittämättä.
”Mietin, luullaanko minua tyhmäksi”
Krista Leppäselle työ, pärjääminen ja suoriutuminen ovat aina olleet tärkeitä. Hän oli pätevä työssään, treenasi kovaa ja ui meressä kilometrikaupalla.
Se kaikki muuttui.
Fyysisistä oireista Leppänen kuntoutui, mutta meriuinneille ei enää ole asiaa. Luotto omaan kehoon meni.
Samalla työstä tuli entistä tärkeämpää. Sitten Leppänen tajusi, ettei työelämässäkään ollut paluuta entiseen.
Oli kova häpeä ja pelko.
Krista Leppänen
– Pystyn tekemään töitä hirveällä teholla jonkin aikaa, sitten iskee väsymys.
Kun Leppänen ymmärsi, että muutos on pysyvää, hän kohtasi hirvittävän tunteiden sekamelskan.
– Oli kova häpeä ja pelko. Mietin, luullaanko minua tyhmäksi tai laiskaksi, kun aivot ovat vaurioituneet. Se on tosi tosi pelottavaa, hän sanoo.
Aivoverenkierron häiriö iskee jopa 5 000 työikäiseen vuodessa
Vuosittain aivoinfarktin tai aivoverenvuodon sairastaa noin 20 000 henkilöä. Heistä noin neljäsosa on työikäisiä.
Akuuttihoito on kehittynyt viime vuosina, ja etenkin nuorista ja keski-ikäisistä yhä useampi toipuu hyvin. Silti vain noin 40 prosenttia palaa työhön puolen vuoden kuluttua sairastumisesta.
Valtaosalla työkyvyttömyyden syynä ovat kognitiiviset haasteet, kuten muistivaikeudet, tarkkaavaisuuden ja keskittymisen heikentyminen tai toiminnan suunnittelun ja organisoimisen vaikeus. Yleinen oire on myös väsymys, joka iskee nopeasti esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa, melussa tai hälinässä.
– Moni kärsii myös masennuksesta ja ahdistuksesta, Husissa ja Helsingin yliopistossa työskentelevä neuropsykologian dosentti Hanna Jokinen-Salmela sanoo.
Töihin palaavien ongelmiin tarttuu Työterveyslaitoksen ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalan juuri alkanut tutkimus. Tutkimus keskittyy työn muokkaamiseen kartoittamalla, millaisia kognitiivisia vaikeuksia sairastuminen on aiheuttanut ja millaisia kognitiivisia taitoja eri työt vaativat.
Tavoitteena on tukea töihinpaluuta ja alentaa sairauden yhteiskunnalle aiheuttamia kustannuksia.
– Usein työtä muokataan lyhentämällä työaikaa. Se ei aina auta tiedonkäsittelyn ongelmiin. Jos haasteita on esimerkiksi lyhytkestoisen työmuistin kanssa, tutkimme, mikä työssä kuormittaa ja miten tätä työn osaa voisi muuttaa, Työterveyslaitoksen johtava psykologi, Teemu Paajanen kertoo.
Pahin on meluisa avokonttori
Lievätkin oireet voivat haitata työssä selviytymistä, etenkin kun työelämän vaatimukset ovat koventuneet.
– Monissa tehtävissä vaaditaan nopeutta ja tehokuutta, jatkuvaa uuden tiedon omaksumista sekä paineen sietämistä. Työympäristöt voivat olla hälyisiä, pahin on avokonttori, dosentti Hanna Jokinen-Salmela sanoo.
Usein oireet huomataan vasta, kun ihminen palaa töihin ja vaativiin tilanteisiin. Hoidossa kognitiivisiin oireisiin on alettu kiinnittää huomiota yhä enemmän.
Ennen töiden jatkamista tällaiset oireet täytyisi tutkia ja arvioida neuropsykologisella tutkimuksella. Kaikkialla tämä ei toteudu, sillä neuropsykologisen palveluiden saatavuudessa on suuria eroja.
Töihinpaluu vaatii ymmärrystä ja joustavuutta myös työnantajalta. Usein sopiva tapa työskennellä ja työmäärä löytyy vasta kokeilemalla. Aina haasteita ei ole helppo ottaa esiin.
– Jos työpaikalla on esimerkiksi kova kilpailu, näistä voi olla hankala puhua, Jokinen-Salmela toteaa.
”Koin, että minulla ei ollut oikeutta olla väsynyt”
Krista Leppänen palasi ensin innolla töihin ja teki täyttä viikkoa. Ajatus siitä, ettei jaksaisi entiseen tapaan, ei tullut mieleenkään.
– Sinnikkyys auttoi toipumaan, mutta tarkoitti myös vuosien turhaa taistelua sellaista asiaa vastaan, jota ei voi voittaa.
Asiantuntijatyötä on hankala tehdä kevyemmin. Leppänen taisteli ensimmäiset vuodet sitä vastaan, että hänelle jää tapahtuneesta pysyviä oireita. Vasta kun keho ja mieli pettivät ja hän joutui fyysisten oireiden takia tutkimuksiin, oli uuden aika.
Nimi omille oireille löytyi Aivoliiton kurssilta vuonna 2020.
– Oli helpotus tajuta, että muutkin olivat kokeneet samaa, ja että kyse oli kognitiivisista oireista. Näin jälkikäteen on helppo nähdä, että tein kaikki mahdolliset virheet.
– Koin, että minulla ei ollut oikeutta olla väsynyt, koska monella on paljon rankempia pysyviä oireita ja kohtaloita.
Työnantaja suhtautui kuitenkin hyvin. Leppänen siirtyi tekemään töitä pääosin kotoa käsin ja osa-aikaisesti. Hän hakee myös osa-aikaista työkyvyttömyyseläkettä.
Hankalin vastus oli oma mieli.
Voit keskustella aiheesta torstaihin 23.3.2023 klo 23:een saakka.
