On koittanut alkusyksy, ja kolme kaverusta hyppää veneeseen.
Matkan päämäärä on Venäjän miehittämä Suursaari, joka sijaitsee aivan Suomen edustalla. Miehet joutuivat käymään yli kahdeksan vuotta paperisotaa päästäkseen matkaan.
Lopulta venäläisviranomaisilta heltisi lupa, ja kymmenen päivän ajan miehet kiersivät saarta ristiin rastiin. Lähes joka kolkka tuli heille tutuksi.
Nyt matkasta on kulunut neljä vuotta, ja Suursaari on noussut jälleen otsikoihin, koska Venäjän kerrotaan aktivoituneen sotilaallisesti Suomenlahden itäosassa sijaitsevalla saarella vuodesta 2014 eli Krimin hyökkäyksestä alkaen.
Mitä miehet näkivät saarella, ja pitääkö suomalaisten huolestua tilanteesta?
Sykähdyttävintä saaressa oli villi luonto
Yksi kaveruksista oli kotkalainen Veijo Parviainen. Hän muistelee hetkeä, kun vene lipui kohti Suursaarta.
– Pohjoiskylän lahdessa piti astua Venäjän viranomaisten veneeseen, jossa tarkastettiin kaikki meidän dokumentit ja luvat. Ensimmäinen päivä meni paikallisten viranomaisten kanssa.
Vasta toisena päivänä miehet pääsivät tutustumaan saareen.
– Saaren luonto oli upea, koska käytännössä se oli aivan koskematon. Siellä on huikeat korkeuserot, ja rannat ovat upeat ympäri saaren.
Jäljellä enää rikotut hautakivet
Suursaari kuului Suomelle vuoteen 1947 asti.
– Ikävä sanoa, mutta siitä ajasta olivat jäljellä enää rikotut hautakivet. Hautausmaa oli täysin tuhottu, muutama rikottu kivi seisoi pystyssä, kuvailee Parviainen.
Saaressa asui Suomen vallan aikaan 800 asukasta kahdessa pienessä kylässä: etelämpänä sijaitsi Kiiskenkylä ja pohjoisessa Suursaaren kylä. Näistä jäljellä ei ole enää mitään.
1920–1930-luvuilla saari oli suosittu turistikohde. Parhaimpana kesänä siellä kävi yli 10 000 turistia. Myös 650-paikkainen Kasino oli kesäisin täynnä joka ilta. Kasinosta ovat jäljellä enää seinät, kivinen terassi ja portaat.
Kohtaamisia armeijaväen kanssa
Miehet saivat seikkailla saaressa keskenään ilman virallista valvojaa tai opasta. Venäjän armeija piti tukikohtaa saaren pohjoiskärjessä. Sinne ei ollut asiaa ulkopuolisilla.
Muutamia kohtaamisia miehillä oli armeijaväen kanssa. Kun miehet taivalsivat saaren pohjoispäässä, he näkivät armeijan auton, josta vierasta kolmikkoa tuijotettiin tiukasti, mutta auto ei pysähtynyt.
Toinen kohtaaminen oli, kun armeijan porukka tuli valtavalla rekalla ja kävi hakemassa järvestä vettä matkallaan tutka-asemalle.
– He pysähtyivät meidän kohdalle ja kysyivät, että tuletteko kyytiin. Me kiitimme ja sanoimme katselevamme maisemia, emmekä hypänneet kyytiin, naurahtaa Parviainen.
Purjehtijat huomasivat, että saaren pohjoispäässä oli pari helikopterikenttää. Heidän kymmenen päivän retkensä aikana ei yhtään helikopteria laskeutunut tai noussut.
Uutiset eivät pelota
Miehet näkivät myös vuonna 2018 korkealle rakennetun pallotutkan. Se näkyy mantereelle asti.
– Valitettavasti heti tasamaalta oli isot kyltit, että pääsy kielletty, joten emme päässeet sitä sen lähemmäs tutkimaan.
Miehet tapasivat saaren asukkaita, kuten majakanvartijan, hänen vaimonsa ja heidän tyttärensä.
– Majakanvartijan aikuinen tytär teki meille upeat muistoesineet ajelehtineesta puusta.
Hän ei näkemänsä perusteella pelkää.
– Saaressa ei ole mitään muuta kuin muutamalle helikopterille paikka ja tutka, joka löytyy joka saaresta. Suomalaisilla ei ole minkäänlaista hätää, Veijo Parviainen sanoo vuonna 2019 näkemänsä perusteella.
