Hyppää sisältöön

Easee-merkkisissä sähköautojen latausasemissa epäillään vakavia turvallisuuspuutteita – Tukes selvittää asiaa

Ruotsissa viranomainen määräsi myyntikiellon ja korjausvelvoitteen. Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on ollut laitteen maahantuojaan yhteydessä tarvittavien toimien aloittamiseksi.

Punaisen sähköauton latauspistoke. Kuva autosta otettu Lahden Laakkosen autoliikkeessä.
Sähköautojen yleisin lataustapa on auton lataaminen kotona olevasta latauslaitteesta tai pistokkeesta. Kuvituskuva. Kuva: Petri Niemi / Yle
Jarmo Koponen
Avaa Yle-sovelluksessa

Norjalaisen Easeen valmistamissa sähköautojen latausasemissa epäillään olevan turvallisuuspuutteita.

Latausasemalle tehdyissä testeissä on todettu, että laitteen keskeisiin turvallisuusosiin kuuluva vikavirtasuoja ei laukea joissakin vikatilanteissa riittävän varmasti.

Ruotsissa laitetta ei kuitenkaan ole määrätty välittömään käyttökieltoon.

Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on ollut yhteydessä laitteen maahantuojaan tarvittavien toimien aloittamiseksi.

– Jos toimenpiteet eivät ole linjassa Ruotsissa tehdyn päätöksen mukaisesti, edetään normaalin valvontaprosessin mukaisesti, jonka tuloksena voi olla vastaavanlainen päätös tälläkin, toteaa johtava asiantuntija Seppo Niemi Tukesista.

Ruotsissa viranomainen on määrännyt myymättömät tuotteet kerättäviksi pois jälleenmyyjiltä. Lisäksi merkin Ruotsin toimijan on korjattava kuluttajille jo asennetut tuotteet.

Korjaustoimet eivät ole tavallisen sähkönkäyttäjän itse tehtävissä, vaan niihin tarvitaan sähköasentaja.

– Puutteet ovat niin vakavia, että ne täytyy korjata, mutta välitöntä hengenvaaraa ei onneksi synny, sanoo Niemi.

Vaikka myyntikieltopäätös koskee toistaiseksi vain Ruotsia, on ainakin osalla Easeen Suomen jälleenmyyjistä asia jo hoidossa.

– Me lopetimme myynnin varotoimenpiteenä jo saman tien, sanoo Nordic Plug Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Kummunmäki.

Lisäksi tuotteen ostaneille asiakkaille on lähtemässä lisätietoja.

– Tiedotellaan asiakkaille ja odotellaan valmistajalta lisäohjeita, Kummunmäki vahvistaa.

Hänen mukaan on valmistaja myynyt laitteita Euroopan tasolla noin 600 000 kappaletta, Ruotsissa 100 000 ja Suomessa useita tuhansia kappaleita.

Kummunmäki kertoo, että valmistaja on valittanut Ruotsin Elsäkerhetsverketin päätöksestä, mutta toteaa, että näitä päätöksiä kumotaan todella harvoin.

Suosittelemme sinulle