Hyppää sisältöön

Trion koronarokotuspiste Lahdessa menee kiinni

Huhtikuun alusta alkaen kaikki hyvinvointialueen koronarokotukset hoidetaan Lahden sote-keskuksessa.

Päijät-Soten koronarokotuspisteen sisäänkäynti Lahdessa. Teksti ohjeistaa jonottamaan. Tyhjä rokotushuone taustalla.
Päijäthämäläisille on annettu koronarokotuksia kauppakeskus Triossa runsaat kaksi vuotta. Arkistokuva syyskuussa 2022. Kuva: Petri Niemi / Yle
Sini Ojanperä

Päijät-Hämeen hyvinvointialue sulkee kauppakeskus Trion koronarokotuspisteen ja keskittää rokotukset Lahden sote-keskukseen.

Hyvinvointialue kertoo tiedotteessaan, että koronarokotusten tarve on vähentynyt ja niitä annetaan alueella päivittäin enää muutama.

Trion rokotuspisteen toiminta päättyy 31. maaliskuuta. Hyvinvointialueen asukkaiden koronarokotukset keskitetään 1. huhtikuuta alkaen toistaiseksi Lahden sote-keskukseen. Tämän jälkeen koronarokotusta ei voi enää hakea muista sote-keskuksista.

Kauppakeskus Trion koronarokotuspiste avattiin helmikuussa 2021.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa

Suosittelemme