Hyppää sisältöön

Suomen Pankin väliennusteen mukaan talous on talvihorroksessa

Taantuman odotetaan jäävän lyhyeksi ja lieväksi, sanoo Suomen Pankki.

Suomen pankin logo.
Suomen Pankki ennakoi, että taantuma on lyhyt ja lievä. Kuva: Timo Nykyri / Yle
Teija Santaharju
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomi ajautui syksyllä 2022 taantumaan Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman energiakriisin vuoksi.

Suomen Pankin tänään julkaiseman väliennusteen mukaan talouskasvu jatkuu hyvin heikkona vuonna 2023. Poikkeuksellisen nopean inflaation ja voimakkaasti nousseiden korkojen vaikutukset välittyvät talouteen viipeellä.

Taantuman odotetaan kuitenkin jäävän lyhyeksi ja lieväksi. Kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden turbulenssi lisää taloudellista epävarmuutta ja voi johtaa ennustettua heikompaan talouskasvuun Suomessa.

Kaikkea ei ole vielä nähty

– Suomen talous on toistaiseksi pitänyt pintansa vaikeuksista huolimatta, mutta kaikkia nopean inflaation ja korkojen nousun vaikutuksia ei ole vielä nähty. Lisäksi kansainvälisen talouden riskit ovat aivan viime aikoina jälleen kasvaneet, sanoo Suomen Pankin ennustepäällikkö Meri Obstbaum.

Vuonna 2022 Suomen talous kasvoi 2,1 prosenttia vahvan alkuvuoden ansiosta, mutta sota ja energiakriisi käänsivät suhdanteen suunnan. Talous supistuu ennusteen mukaan 0,2 prosenttia vuonna 2023. Koska korkojen oletetaan ennusteessa jäävän aiempaa korkeammiksi eikä Suomen vientikysynnässä ole odotettavissa nopeaa elpymistä, talouskasvu jää lähivuosina kituliaaksi.

Talous kasvaa ennusteen mukaan 0,9 prosenttia vuonna 2024 ja 1,5 prosenttia vuonna 2025.

Inflaatio alle kaksi ensi vuonna

Inflaation odotetaan palautuvan alle kahden prosenttiin vuonna 2024.

Kuluttajahinnat nousivat vuonna 2022 poikkeuksellisen nopeasti. Loppuvuodesta energian hinnat laskivat nopeasti, ja kuluttajahintojen nousupaineet helpottavat kuluvan vuoden aikana.

Vuonna 2023 inflaatio on ennusteen mukaan 4,6 prosenttia. Myös palveluiden ja kulutustavaroiden hintojen nousu hidastuu vähitellen, ja inflaatio palautuu alle kahden prosentin vuonna 2024.

Työllisyys vahvistui merkittävästi vuonna 2022. Suhdanteen heikkeneminen pysäyttää työmarkkinoiden suotuisan kehityksen. Talouskasvun pysähtyminen jää kuitenkin niin lyhytkestoiseksi, että työllisyys säilyy hyvänä myös lähivuosina. Ennusteen suurimmat riskit liittyvät rahoitusoloihin, energiamarkkinoihin ja nopean inflaation pitkittymiseen ja voivat toteutuessaan johtaa ennakoitua heikompaan talouskehitykseen.

Suosittelemme sinulle