Hyppää sisältöön

Euribor kääntyi taas varovaiseen nousuun – Yhdysvalloissa pankkien tilanne huolestuttaa edelleen, pörsseissä perjantai oli alavireinen

Sijoittajat ovat hermoilleet pankkien ongelmista, mutta perjantaina markkinat rauhoittuivat hieman. Yhdysvalloissa pankkien tilanne kuitenkin edelleen huolestuttaa sijoittajia.

Euroopan keskuspankin päärakennuksen julkisivu Frankfurtissa.
Euroopan keskuspankin neuvosto jatkoi eilen torstaina tuntuvaa rahapolitiikan kiristämistä. Se arvioi inflaation olevan tänä vuonna euroalueella hieman yli viisi prosenttia. Kuva: Sven Simon / ullstein bild / AOP
Heidi Sullström,
Anna Näveri
Avaa Yle-sovelluksessa

Vuoden euribor kääntyi perjantaina taas varovaiseen nousuun. Suosittu asuntolainan viitekorko oli perjantaina 3,380, kun se eilen torstaina oli 3,359.

Euriborkorot ovat heilahdelleet voimakkaasti viimeksi kuluneen viikon aikana, kun sijoittajat ovat hermoilleet pankkien ongelmien takia. Viikko sitten korko oli lähellä neljää prosenttia.

Euroalueen kokonaisinflaatio hellitti helmikuussa hieman, mutta ruuan ja energian hinnoista puhdistettu pohjainflaatio kiihtyi palvelujen hintojen nousun takia.

Yhdysvalloissa pörssit olivat perjantaina maltillisissa laskutunnelmissa. New Yorkin pörssin keskeiset indeksit S&P 500 sekä Dow Jones olivat reilun prosentin laskussa ennen sulkeutumista. Teknologiapainotteinen Nasdaq Composite oli vajaan 0,7 prosentin laskussa.

Sijoittajia huolestuttaa edelleen maan pankkien tilanne, vaikka eilen torstaina julkistettu First Republic Bankin 30 miljardin pelastussuunnitelma tuntuikin vakuuttavan markkinat.

Viimeisimmän pulaan joutuneen First Republic Bankin osake New Yorkin pörssissä yli 30 prosentin laskussa noin puolta tuntia ennen sulkeutumista.

Pankkisektorin kuohunta ei ole välittymässä euroalueelle, arvioivat EKP:n valvontaelimen jäsenet uutistoimisto Reutersin haastatteleman nimettömän lähteen mukaan. Euroalueen pankeissa ei ole myöskään nähtävissä talletuspakoa. Euroopan keskuspankin valvontaelin kokoontui yllättäen tänään perjantaina.

Ainakin neljä suurta pankkia, muun muassa Societe Generale ja Deutsche Bank, ovat rajoittaneet kauppaa vaikeuksiin joutuneen sveitsiläisen Credit Suisseen liittyen, uutistoimisto Reuters kertoi perjantaina illalla nimettömiin lähteisiin perustuen.

Kulunut viikko on ollut Yhdysvaltain ja Sveitsin pankkivaikeuksien takia hermostunut, mutta perjantaina tilanne rauhoittui hieman.

Kaupankäynti osakkeilla aloitettiin Euroopassa ja myös Helsingissä hienoisesti nousevilla kursseilla. Nousu kuitenkin lässähti, ja Helsingin pörssi päätyi lähes puolitoista prosenttia miinukselle. Finanssikonserni Nordean osake jäi perjantaina 2,5 prosenttia miinukselle.

Euroopan pörssikursseja laajasti seuraava Euro Stoxx 600 -indeksi päätyi reilun prosentin torstain päätöslukua alemmaksi. Credit Suissen kovia syöksyn kokenut osake laski perjantain kaupassa vielä kahdeksan prosenttia.

Aasiassa pörssit päätyivät perjantaina plussalle.

”Euroopan pankit vakaita”

Euroopan keskuspankki nosti torstaina ohjauskorkojaan reilusti 0,5 prosenttiyksiköllä, kuten se oli aiemmin viestinyt tekevänsä, vaikka moni sijoittaja odotti, että orastava pankkikriisin uhka saisi EKP:n hidastamaan koronnostoja. Inflaatio eli yleisen hintojen nousun hidastaminen oli kuitenkin EKP:lle tärkeämpää.

Reippaissa koronnostoissa pitäytyminen kertoo myös EKP:n luottamuksesta euroalueen pankkeihin, arvioi Ranskan keskuspankin johtaja, EKP:n neuvoston jäsen Francois Villeroy de Galhau.

Tämä viestii myös EKP:n luottamuksesta euroalueen pankkeihin, sanoi Villeroy de Galhau uutistoimisto Reutersin mukaan. Eurooppalaiset pankit ovat hänen mukaansa vakaita.

Finanssikriisin jälkeen luodut Basel III -vakavaraisuusvaatimukset koskevat Euroopassa 400 pankkia, kun Yhdysvalloissa niitä noudattaa vain 13 pankkia, hän perusteli.

Odotukset EKP:n koronnostoista ovat kuitenkin hieman vaimenneet. Markkinoilla arvioidaan nyt, että EKP nostaisi korkoa seuraavan kerran toukokuussa 0,25 prosenttiyksiköllä. Aiempi arvio oli 0,5 prosenttiyksikön korotus.

Juttu täydentyy

Voisiko vuoden 2008 finanssikriisi toistua? Sitä on pohdittu sen jälkeen, kun yhdysvaltalainen Silicon Valley Bank kaatui vajaa viikko sitten. Pörssikurssit laskivat ympäri maailmaa ja nousi esiin pelko ongelmien leviämisestä muihin pankkeihin.

Suosittelemme sinulle