Hyppää sisältöön

Imatran kaupunkikonserni teki miljoonatappiot viime vuonna – valopilkkuna Imatran Lämpö oy:n hyvä tulos

Konsernilla on velkaa jo 10 000 euroa jokaista imatralaista kohden.

Sähkölinja lumisen kallion päällä, puun oksilla lunta, lila taivas.
Koko Imatran kaupunkikonsernin tulos sen sijaan oli kaksi miljoonaa euroa alijäämäinen. Kuva: Terhi Liimu / Yle
Heikki Koskinen

Imatran kaupunkikonsernin tulos jäi viime vuonna kaksi miljoonaa euroa miinukselle. Positiivisena poikkeuksena konsernin toiminnoissa oli Imatran Lämpö, joka teki viime vuonna voittoa 1,1 miljoonaa euroa.

– Imatran Lämpö teki jälleen hyvän tuloksen, vaikka polttoaineiden hinnat olivat korkeat ja asiakkaat halusivat taloustilanteen vuoksi siirtyä maakaasusta muihin lämmitysratkaisuihin, mikä edellytti investointeja, sanoo konsernitalouspäällikkö Marko Pollari Imatran kaupungin tiedotteessa.

Imatran Lämpö vastaa alueellaan etenkin kaukolämpö- ja maakaasutoiminnoista. Yhtiö otti viime vuonna lainaa 3,8 miljoonaa euroa muun muassa hukkalämpöhankkeisiin. Yhtiö joutui myös ostamaan metsäenergiaa vuoden aikana perustettuihin varastoihin merkittävästi aiempaa enemmän.

Velkataakka paisuu

Imatran kaupunkikonsernin velkaantumistahti on Marko Pollarin mukaan huolestuttava. Tällä hetkellä konsernilla on velkaa lähes 10 000 euroa imatralaista kohti: yli 250 miljoonaa euroa.

− Meillä on edessä isoja investointeja, ja näin ollen korkorasite kasvaa entisestään muutamassa vuodessa, Pollari sanoo.

Konsernin tilinpäätöstä rasittivat muun muassa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kasvaneet maksuosuudet ja alijäämähyvitykset.

Jo aiemmin konsernin emokaupunki Imatra tiedotti omasta vuoden 2022 tilinpäätöksestään, joka oli niin ikään alijäämäinen.

Imatran kaupungin tulos vuonna 2022 oli 9,3 miljoonaa euroa miinuksella.

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.

Suosittelemme