Tamperelainen lukiota käyvä Siru Nuutinen, 17, uskoo, että onnellinen maa on myös hyvinvoiva maa.
– Kun ihmiset voivat hyvin, he ovat kykeneväisiä tekemään asioita, Nuutinen sanoo.
Hänen oma kokemuksensa onnesta kumpuaa hyvin perusasioista: kodista, ystävistä ja harrastuksista, yleensäkin mielekkäistä asioista ja mahdollisuudesta vaikuttaa ympäristöönsä.
– Olen yleensä tässä iässä se, joka ottaa vastaan niitä neuvoja. Olen itse kokenut hyväksi sen, että ei tee onnellisuudesta liian vaikeaa, Nuutinen vastaa, kun häneltä kysyy vinkkejä onnellisuuteen.
– Jos pystyy nauttimaan arjen pienistä hetkistä, on helpompaa olla onnellinen. Koittaa olla kiitollinen siitä, mitä on saanut.
Aviomies, kissa, omakotitalo, perhe, hyvä terveyden tilanne ja vakituinen työpaikka isossa yrityksessä.
26-vuotias, Jyväskylä
Yle kysyi viime viikolla, mikä tekee suomalaiset onnelliseksi juuri nyt. Yli 330 ihmistä antoi oman vastauksensa parissa päivässä. Juttuun upotetut sitaatit ovat tuosta kyselystä.
Kokosimme vastauksista alla olevan sanapilven. Tulos ei ole yllätys: läheiset, terveys, työ ja luonto nousevat ylitse muiden. Elämään tyytyväisyys näyttää syntyvän hyvin arkipäiväisistä asioista. Perustarpeiden täyttyminen luo turvallisuutta, joka on edellytys onnellisuuden kokemukselle.
Turvallisuus ei ole vain uhkien puuttumista, vaan myös turvallisuuden tunteen läsnäoloa. Muiden ihmisten merkitys on valtava:
– Merkittävimpiä tekijöitä onnellisuuden ja turvallisuuden tunteelle on, että meillä on hyviä ihmissuhteita elämässä. Tunne yhteisöllisyydestä ja siitä, ettei ole yksin, onnellisuustutkija ja sisäministeriön erityisasiantuntija Ilona Suojanen kuvaili haastattelussa.
Konkari muistaa juhlia
Lassi Mäkiselle, 72, onnellisuuden tunne syntyy kokemuksesta, että on kyennyt elämään merkityksellistä elämää.
– Olen niin onnellinen kuin olla voi, Mäkinen sanoo.
Hämeenlinnan onnellinen mies näkee suuren arvon sillä, että yhteisö ja yhteiskunta pyrkii lisäämään jäsentensä tyytyväisyyttä elämään.
– Meillä on kaikilla täällä vain yksi elämä. Pyrkimys siihen, että mahdollisimman moni voisi sen kokea onnellisena, on tärkeä asia.
Myös Mäkinen uskoo onnen syntyvän pienistä iloista.
– Kun on niitä onnenhetkiä, niistä kannattaa nauttia. Niin teemme vaimoni kanssa. Pidämme aina silloin tällöin pieniä juhlia kaksistaan.
Mielenkiintoinen & luova työ, kannustavat kollegat ja tärkeän päätöksen pitävyys.
42-vuotias, Espoo
”Tyytyväisyys on tärkein asia”
Tamperelainen Eelis Juuti, 16, voisi mielestään olla onnellisempikin kuin nyt. Valtaosa asioista on hyvin, vaikka samaan aikaan tulevaisuus tuottaa myös huolta.
– Uskon, että asiat menevät eteenpäin, kun painaa töitä sen eteen. Perhe, kaverit ja tyttöystävä tuovat vakautta, että jaksaa tehdä vaadittavan, Juuti sanoo.
Lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Juuti etsii kesätöitä ja pohtii samalla laajemmin tulevaisuutta. Juuri nyt onnellisuutta tukee läheiset ihmiset.
– Tyttöystävä tekee onnelliseksi. Hän on kumppani, jonka kanssa jutella ja käydä vaikka jääkiekkopelissä. Viettää muutenkin aikaa. Myös kuntosalilla käynti lisää onnellisuutta, Juuti sanoo.
Onnellinen yhteisö ja yhteiskunta ympärillä merkitsee lukiolaiselle paljon.
– Se on kaikista tärkein asia. Jos ihmiset ovat tyytyväisiä ja onnellisia, mikä tahansa ongelma on ratkaistavissa.
Sain eilen illalla tulostimen toimimaan langattomassa yhteydessä tietokoneen kanssa. En vieläkään tiedä, kuinka se tapahtui.
77-vuotias, Kaavi