Venepaikkamaksut kallistuvat Lahdessa.
Venepaikkojen vuokrataksoihin on tulossa noin 14 prosentin korotus. Esimerkiksi laituripaikat maksavat ensi veneilykaudella 25-35 euroa enemmän kuin nyt. Kapeammasta leveydeltään alle 3,3 metrisestä laituripaikasta pitää maksaa jatkossa 190 euroa ja yli 3,3 laituripaikasta 285 euroa.
Soutuvenepaikat kallistuvat vajaalla kymmenellä eurolla.
Lahdella on Vesijärvellä Niemen ja Teivaan satamissa yli tuhat venepaikkaa, lisäksi soutuvenepaikkoja on saman verran eri järvien rannoilla.
Keskiviikkona kokoontuvalle kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään myös karavaanaripaikkojen poistamista satama-alueelta vierasvenelaiturien kunnostuksen yhteydessä. Siihen saakka karavaanareiden päivämaksut pysyvät ennallaan.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.